maanantai 23. joulukuuta 2019

Konvehtikakku

Olen jo aikaa sitten tallentanut puhelimeen kuvan suklaakakusta, joka oli koristeltu pandakonvehdein. Mikä oliskaan parempi hetki tehdä tämmöinen överi suklaakakku, kuin joulu. Tässä kakussa on mehevä suklaakakkupohja, välissä mustikkacurdia sekä suklaakreemiä ja pinnalla vielä suklaapursotukset. Annin uunissa blogista löytyi täydellisen suklaakakun ohje ja sieltä on otettu pohjan ja kreemin reseptit. Suklaakreemin ohjeen puolitin, sillä halusin tähän kakkuun kermapursotukset reunoille. Kakun ollessa erittäin suklainen, halusin "keventää" sitä hieman tekemällä väliin myös mustikkatahnan

Oletin kakun olevan supermakea ja että jo parin lusikallisen jälkeen olisi herkkukiintiö täynnä. Makeaa oli kyllä, mutta jokaisesta kakun osasta tuli niin paljon erilaisia makuvivahteita, joka teki kakusta erittäin maukkaan. Pohjaan ei ole käytetty lainkaan suklaata ja pohjan lähes musta väri johtuu suuresta määrästä kaakaojauhetta. Vanilja-aromi ja kahvi täydensi vielä makua. Yllätykseksi mustikkacurd ei välissä hirveästi maistunut, mutta uskon sen vaikuttavan ratkaisevasti siihen ettei kakku ole liian makea. Välissä oleva suklaakreemi on ihanan pehmeä ja kuohkea koostumukseltaan. 

Kakun maku paranee, kun antaa sen olla hetken huoneenlämmössä ennen tarjoilemista. Suklaakreemissä käytetty voi kovettuu niin kovaksi jääkaapissa ja se on paremman makuista kun ei ole jääkaappikylmää. 

Ihanaa joulua!

Mehevä suklaakakku:
4dl vehnäjauhoja
4dl sokeria
3dl tummaa kaakaojauhetta
2tl ruokasoodaa
1tl suolaa
2dl maitoa
0,75dl voita
2 kananmunaa
2tl vanilja-aromia
2dl kuumaa kahvia

Mustikkacurd:
2dl paseerattua mustikkasosetta
1,5dl hillosokeria
3 keltuaista
75g voita

Suklaakreemi:
175g voita
1dl tomusokeria
200g tummaa suklaata
1,5rkl kaakaojauhetta
1,5rkl kuumaa vettä
100g maustamatonta tuorejuustoa

Suklaapursotukset:
4dl vispikermaa
200g tummaa suklaata

Koristeet:
1pkt Panda-konvehteja
valkosuklaata

Sekoita kuivat aineet keskenään. Sekoita toisessa kulhossa maito, voisula, kananmunat, vanilja-aromi ja kahvi. Lisää jauhoseokseen koko ajan sekoittaen, kunnes taikina on sileää. 

Voitele kaksi halkaisijaltaan 20-22cm kokoista vuokaa. Laita pohjalle vielä pala leivinpaperia, niin kakku irtoaa helpommin vuoasta. Jaa taikina vuokiin ja paista 175 asteessa 30-35 minuuttia. Tarkista kypsyys cocktailtikulla. Anna kakkujen jäähtyä noin 10 minuuttia vuoassa ja kumoa sen jälkeen esim. leikkuulaudalle jäähtymään. Leikkaa kakkupohjat täysin jäähtyneinä kahteen kerrokseen (yhteensä tulee neljä kakkupohjaa). 

Valmista mustikkacurd. Laita kattilaan paseerattu mustikkasose, hillosokeri ja keltuaiset. Kuumenna, kunnes seos pulpahtaa. Keitä miedolla lämmöllä 5-10 minuuttia, kunnes hilloke sakenee. Jäähdytä kylmässä vesihauteessa. Kaada hilloke kulhoon ja lisää voi nokareina. Vatkaa seos vaahtomaiseksi. Laita hilloke lasipurkkiin ja anna olla jääkaapissa pari tuntia. 

Valmista suklaakreemi. Nosta kaikki aineet hyvissä ajoin huoneenlämpöön lämpiämään. Vatkaa pehmeä voi ja tomusokeri vaahdoksi, noin 5 minuutin ajan. Sulata tumma suklaa mikrossa. Sekoita keskenään kaakaojauhe ja kuuma vesi. Notkista tuorejuusto. Lisää kaikki aineet voi-tomusokerivaahtoon ja vatkaa sähkövatkaimella parin minuutin ajan, kunnes kreemi on kuohkeaa.

Aseta alin kakkupohja tarjoilulautaselle. Levitä pinnalle mustikkacurd ja sen päälle suklaakreemiä. Jatka näin viimeiseen kakkupohjaan asti. Levitä kakun pinnalle ja reunoille loput suklaakreemit ja nosta jääkaappiin jähmettymään.

Valmista suklaapursotukset. Vatkaa kerma vaahdoksi. Kermavaahto saa jäädä löysäksi vaahdoksi. Sulata suklaa mikrossa ja kaada kermavaahdon joukkoon. Sekoita tasaiseksi sähkövatkaimen avulla. Laita vaahto pursotuspussiin ja pursota tähtityllan avulla kakun reunat ja päällinen. Nosta lopuksi panda-konvehdit ja muutama pala valkosuklaata pinnalle koristeeksi. 

lauantai 7. syyskuuta 2019

Lakka-hyydykekakku


Erittäin helppo ja herkullinen lakkakakku. Täytteessä on käytetty valion valmista lakkarahkaa ja kiilteen joukossa makua on tuomassa tuoreet lakat. Montaa ainetta tässä ei ole, jonka vuoksi tämä on nopea tehdä. Täyte on raikkaan kermainen ja kiille kirpsakka, joten ne täydentävät toisiaan hyvin. 

Voit tehdä kakun myös tavalliseen pyöreään irtopohjavuokaan. Alkuperäinen ohje löytyy täältä

Pohja:
180g digestivekeksejä
75g voita

Täyte:
7 liivatelehteä
4dl kuohukermaa
600g Valion lakkarahkaa
1dl sokeria
3/4dl mandariinimehutiivistettä

Kiille:
3 liivatelehteä
4dl mandariinimehutiivistettä
150g lakkoja
(oranssia pastaväriä)

Voitele reunavuoan sisäpinta öljyllä ja aseta vuoka suoraan tarjoilulautaselle. (Jos teet normaaliin pyöreään irtopohjavuokaan, niin vuoraa pohja leivinpaperilla ja voitele reunat öljyllä). 

Murskaa digestivekeksit hienoksi muruksi. Sulata voi ja sekoita keksimurun kanssa. Painele seos reunavuoan sisälle tasaiseksi kerrokseksi. 

Valmista täyte. Laita liivatelehdet likoamaan kylmään veteen. Vatkaa kerma vaahdoksi, lisää lakkarahka ja sokeri. Kuumenna mandariinimehu kiehuvaksi ja sulata ylimääräisestä vedestä puristetut liivatelehdet joukkoon. Anna hetki jäähtyä ja kaada ohuena nauhana täytteen joukkoon. Levitä täyte tasaisesti keksipohjan pinnalle ja nosta pariksi tunniksi jääkaappiin hyytymään.

Valmista kiille. Laita liivatelehdet kylmään veteen likoamaan. Kuumenna tilkka mandariinimehutiivisteestä ja sulata sinne liivatelehdet. Kaada liivateseos lopun mehun joukkoon. Ripottele lakat täytteen pinnalle ja kaada mehukiille päälle. Anna hyytyä yön yli jääkaapissa. 

Irrota reunavuoka varoen kakun ympäriltä. 

Porkkanakakku kääretortun muodossa


Facebookin leivontaryhmästä pisti silmään porkkanakakku-kääretortun resepti mikä lähti heti kokeiltavien listalle. Porkkanakakun paras osa on ehdottomasti täyte ja tässä ohjeessa sitä luvattiin olevan reippaasti. Pohja on ihanan mehevä ja täytettä runsaasti, joten melkoinen herkku siis kyseessä! 

En ole ikinä osannut tehdä kääretorttuja tai lähinnä saada rullasta kauniin pyöreää. Miten tuntuu, että kaikki muut saavat kauniin pyöreän kääretortun? Pinta meni tässäkin kupruille, hieman oli linttana ja kaukaa katsottuna näytti lihamurekkeelta. Kuitenkin tykkäsin tästä niin paljon, että varmasti tulee toistekin tehtyä!

Pohja:
2 kananmunaa
2dl sokeria
100g voita sulatettuna
2dl vehnäjauhoja
2tl kanelia
1tl kardemummaa
1tl vaniljasokeria
1tl leivinjauhetta
1tl ruokasoodaa
2dl hienoksi raastettua porkkanaraastetta

Täyte:
100g huoneenlämpöistä voita
400g maustamatonta tuorejuustoa
5dl tomusokeria

Vatkaa kananmunat ja sokeri vaahdoksi. Lisää sulatettu voi. Sekoita kuivat aineet keskenään ja siivilöi jauhoseos vaahdon joukkoon. Lisää lopuksi joukkoon porkkanaraaste varovasti käännellen. Kaada täyte uunipellille leivinpaperin päälle ja paista 200 asteessa 10-12 minuuttia. Anna pohjan jäähtyä.

Valmista täyte. Vatkaa huoneenlämpöinen voi ja tuorejuusto sekaisin, lisää tomusokeri. Nosta täyte jääkaappiin siksi aikaa, kunnes pohja on jäähtynyt.

Levitä täyte tasaiseksi kerrokseksi pohjan päälle. Kääri tiukalle rullalle ja nosta jääkaappiin jähmettymään ja maustumaan, mielellään yön ajaksi. 

sunnuntai 18. elokuuta 2019

Mustaherukkajuustokakku


Olen aikaisemminkin tehnyt mustaherukkajuustokakun (joka löytyy täältä) ja ohjeita vertaillessa huomasin niiden olevan melkein identtiset. Tässä kakussa tosin oli suklaakakkupohja, joka lienee suurin ero näissä kahdessa. Olin tämän ohjeen tallentanut suklaapossun blogista, jostain syystä nämä kaksi eroavat ulkonäöllisesti täysin. Maultaan tämä oli erittäin hyvä, pehmeää ja moussemaista. Mehevä suklaapohja toimi erittäin hyvin kirpeän mustaherukan parina.  

Pohja:
1dl vehnäjauhoja
½dl tummaa kaakaojauhetta
1dl fariinisokeria
1/4tl suolaa
1/3tl leivinjauhetta
1/3tl ruokasoodaa
1dl 1rkl vettä
3rkl öljyä
1tl omenaviinietikkaa

Täyte:
2½dl Flora vanillaa
125g mascarponea
2,5dl mustaherukkasosetta
2tl liivatejauhetta
1½rkl vettä

Koristeet:
2dl vispikermaa
125g mascarponea
mustaherukoita

Valmista kakkupohja (mielellään jo edellisenä päivänä). Sekoita kuivat aineet keskenään, lisää loput aineet ja sekoita nopeasti tasaiseksi. Kaada taikina leivinpaperilla vuorattuun irtopohjavuokaan ja paista 165 asteessa noin 15 minuuttia. Irrota jäähtyneenä vuoasta. 

Tee täyte. Vatkaa flora vanilla vaahdoksi, lisää joukkoon mascarpone. Soseuta mustaherukat (noin 4dl marjoja) ja lisää vaahdon joukkoon. Sekoita liivatejauhe veteen ja anna turvota pari minuuttia. Lämmitä liivateseosta mikrossa 15 sekunttia, kunnes se on sulanut. Kaada ohuena nauhana muun täytteen joukkoon. 

Aseta suklaakakkupohja suoraan tarjoilulautaselle, laita irtopohjavuoan reunat ympärille. Kaada täyte pohjan päälle ja nosta jääkaappiin jähmettymään yön yli. 

Vatkaa vispikerma, lisää vaahdon joukkoon mascarpone ja oman maun mukaan sokeria. Pursota kakun reunat tähtityllan avulla, ripottele keskelle mustaherukat. 

perjantai 19. huhtikuuta 2019

Pääsiäisen suklaakakku mangotäytteellä


Aikalailla perinteeksi on jo muodostunut, että leivon pääsiäiseksi jonkinlaisen kakun. Halusin tähän kakkuun testata sveitsiläistä marenkivoikreemiä, mitä paljon kehutaan facebookin leivontaryhmässä. Olen aiemmin testannut perinteistä voikreemiä, mistä en kuitenkaan pitänyt. Sveitsiläisessä marenkivoikreemissä valkuaiset ja sokeri kypsennetään vesihauteessa ja voi lisätään lopuksi joukkoon. Kuorrutus on tällöin ilmavempaa ja "parempaa" kuin perinteinen voikreemi. Tässä kakussa on jo monet kerrat testattu suklaakakkupohja, joka on suklaapossun blogista. Samoin täyte on samaisesta paikasta, mutta tutun vadelmatäytteen sijaan testasin mangoversiota.

Mangotäyte sopi erittäin hyvin tämän mehevän suklaakakkupohjan pariksi. Ja onhan täytteessä myös käytetty sveitsiläistä marenkia, jolloin koostumus on hyvä. Kuitenkaan kuorrute ei mielestäni ollut hyvää, sillä vaikka siinäkin on kuinka käytetty sveitsiläistä marenkia maistuu se minun suuhun liikaa voilta. Jatkossa pysyn perinteisissä kermapursotuksissa, voin muiden kuvista ihailla kauniita marenkikreemejä kakun pinnalla.

Iloista pääsiäistä!

Suklaakakkupohja:
2dl vehnäjauhoja
1½dl perunajauhoja
3tl leivinjauhetta
3/4tl suolaa
2tl vaniljasokeria
1½dl tummaa kaakaojauhetta
150g voita
3½dl sokeria
3 kananmunaa
3dl kädenlämpöistä maitoa

Kostutus:
maito

Suklaaganache:
80g tummaa suklaata
3/4dl kuohukermaa

Mangotäyte:
500g Bonne mangososetta
5rkl maissitärkkelystä
3rkl vettä
3 valkuaista
2dl sokeria
2 1/4dl Flora vispikermaa
6 liivatelehteä
2rkl sitruunamehua

Sveitsiläinen marenkivoikreemi:
3 valkuaista
200g sokeria
300g voita
keltaista elintarvikeväriä

Suklaaganache:
50g tummaa suklaata
½dl kuohukermaa

Voitele ja korppujauhota irtopohjavuoka. (halkaisija 24cm). Sekoita kuivat aineet keskenään. Vatkaa voi ja sokeri vaahdoksi, lisää kananmunat yksitellen edelleen vatkaten. Sekoita hitaalla teholla vatkaten joukkoon ensin runsaasti jauhoja, tämän jälkeen vuorotellen pienissä erissä loput kuivat aineet ja kädenlämpöinen maito. Kaada taikina vuokaan. Paista 175 asteessa 50-60 minuuttia. Anna seistä vuoassa 15 minuuttia ennen kumoamista. Anna jäähtyä pohjan kunnolla, jääkaappikylmänä pohja on helpoin leikata.

Valmista mangotäyte. Kuumenna mangosose kattilassa kiehuvaksi. Sekoita maissitärkkelysjauhot ja 3rkl vettä keskenään ja kaada ohuena nauhana kiehuvan mangososeen joukkoon. Keitä, kunnes seos paksunee, 1-2 minuuttia. Ota kattila pois levyltä ja anna jäähtyä kunnolla. Valmista sveitsiläinen marenki. Laita valkuaiset ja sokeri metallikulhoon ja kulho vettä sisältävän kattilan päälle. Laita levy päälle ja anna veden kiehua. Vatkaa valkuaisia ja sokeria käsivatkaimella, kunnes sokeri sulaa ja seos on noin 60 asteista. Ota seos pois levyltä ja vatkaa sähkövatkaimella 5-10 minuuttia, kunnes se on paksua ja kiiltävää. Laita liivatelehdet likoamaan runsaaseen kylmään veteen. Vatkaa sillä aikaa vispikerma vaahdoksi. Kuumenna sitruunamehu kiehuvaksi ja sulata ylimääräisestä vedestä puristetut liivatelehdet joukkoon. Sekoita liivateseos mangososeen joukkoon. Tämän jälkeen mangosose sveitsiläisen marengin sekaan varovasti käännellen, lopuksi kermavaahto. 

Valmista suklaaganache. Laita suklaa ja kerma mikron kestävään kulhoon. Lämmitä mikrossa välillä sekoitellen, kunnes suklaa on sulanut. 

Jaa suklaakakkupohja kolmeen osaan. Vuoraa irtopohjavuoka tuorekelmulla (sama vuoka, jossa paistoit kakkupohjan). Aseta alin pohja irtopohjavuokaan. Kostuta vaniljamaidolla. Levitä pinnalle puolet suklaaganachesta ja puolet mangomoussesta. Nosta päälle toinen kakkulevy, kostuta, levitä loput suklaaganachesta ja mangomoussesta. Nosta viimeinen kakkulevy päälle, kostuta. Nosta jääkaappiin hyytymään yön yli, jotta maut ehtivät tasoittua ja kakku "jämähtää" kunnolla.

Aseta tarjoilulautanen ylösalaisin kakkupohjan päälle ja kippaa kakku pois vuoasta. (kakun päällisosa jää nyt alimmaiseksi). Tarvittaessa tasota reunoja veitsellä.

Valmista sveitsiläinen marenkivoikreemi. Pilko 300g voita lautaselle. Tee kattilaan vesihaude ja nosta päälle metallinen kulho. Vesi ei saa ylettyä metallikulhon pohjaan. Kuumenna metallikulhossa valkuaiset ja sokeri vispilällä sekoittaen, kunnes seos on 60 asteista. Nosta kulho pois vesihauteesta ja vatkaa sähkövatkaimella noin 10 minuuttia, kunnes seos on jäähtynyt, paksua ja kiiltävää. Lisää voipaloja edelleen vatkaten ja lopuksi elintarvikeväri.

Levitä sveitsiläinen marenkivoikreemi kakun päälle ja reunoille ohueksi kerrokseksi. Nosta kakku reiluksi puoleksi tunniksi jääkaappiin jähmettymään ja tämän jälkeen lisää peittävämpi kerros kuorrutetta. Näin mahdollisesti kakun pinnalta tulevat murut eivät sotke lopullista pintaa. Nosta jääkaappiin kylmettymään.

Valmista suklaaganache reunoille. Kuumenna mikrossa paloiteltu suklaa ja kerma. Valuta ganachea kakun reunoja pitkin. Seos ei saa olla liian kuumaa, jotta valumat lähtevät nätimmin putoamaan reunoja pitkin. Koristele pääsiäiskoristeilla. 

perjantai 1. maaliskuuta 2019

Maailman parhaat suklaahippukeksit



Parhaimmat keksit ovat reunoilta rapeat ja keskustan täytyy olla ihanan sitkeä. Koostumuksen ollessa täysin oikeanlainen, pitää saada vielä maku täydelliseksi. Subwayn keksit täyttävät nämä kriteerit ja olenkin monesti skipannut leipävaihtoehdot ja ostanut vain näitä herkkukeksejä. (jostain syystä myyjiltä saa tässä kohtaa pitkän ja ihmettelevän katseen..) Olen googlesta yrittänyt etsiä subwayn tyylisien keksien reseptiä, muutamia testaillutkin, mutteivat ne ole olleet lähelläkään haluttua lopputulosta. Facebookin leivontaryhmästä bongasin näiden keksien reseptin, joka löytyy täältä. Ja kyllä, kuten otsikkokin jo antaa ymmärtää; maailman parhaimpien keksien ohje on löytynyt!!

Alkuperäisessä ohjeessa oli käytetty fazerin uutuus dumle-suklaata. Tein yhden satsin dumle-versiona ja toiseen laitoin suklaahippuja + värikkäitä suklaarakeita. Näihin kekseihin voi laittaa mitä tahansa lempisuklaata, kuivattuja hedelmiä tai pähkinöitä, kunhan määränä on aina 175g.  

En usko, että nämä keksit meillä montaa päivää säilyvät. (vaikka kaksinkertaisena tehtynä niitä tuli 40kpl, heh..) 

20kpl keksejä

125g voita
1,25dl sokeria
1dl fariinisokeria
1 kananmuna
3dl vehnäjauhoja
1½rkl vaniljasokeria
½tl suolaa
0,75tl leivinjauhetta
½tl ruokasoodaa

175g Fazer dumle-suklaata 
TAI
175g suklaahippuja + värikkäitä suklaarakeita

Vatkaa huoneenlämpöinen voi ja sokerit vaahdoksi, lisää joukkoon kananmuna edelleen vatkaten. Sekoita kuivat aineet keskenään ja kääntele ne nuolijan avulla taikinan joukkoon. Mikäli käytät dumle-suklaata, rouhi karkeaksi rouheeksi ja lisää joukkoon. Tai lisää suklaahiput ja värikkäät suklaarakeet joukkoon. Kääri taikina tuorekelmuun ja anna jähmettyä jääkaapissa puolen tunnin ajan.

Leikkaa taikina kahteen osaan ja muotoile niistä kaksi, noin 20cm mittaisia pötköjä. Leikkaa molemmat pötköt 10 palaan. Aseta leikkuulaudan pinnalle tuorekelmua ja nosta leikatut kiekot kelmun päälle. Laita palat pakastimeen puoleksi tunniksi. 

Aseta jäiset kiekot uunipellille leivinpaperin päälle. Yhdelle pellille mahtuu 10 keksiä. Paista 150 asteessa 18-20 minuuttia, kunnes ne ovat saaneet vähän väriä. Keksit saattavat näyttää uunista ottamisen jälkeen vielä raaoilta, mutta jähmettyvät uunista oton jälkeen. 

sunnuntai 24. helmikuuta 2019

Laskiaispullakakku


Tämä laskiaispullakakku tuli tehtyä jo tammikuun lopulla, kunnon varaslähtö oikeaan laskiaispäivään. Tämän kakun leipominen on helpompi vaihtoehto tavallisiin laskiaispulliin verrattuna, sillä tässä säästää pullien pyörittelyn ja voitelun vaivan. Toki tein heti kerralla puolen litran taikinan, joten tästä määrästä tulee 1 laskiaispullakakku ja 12kpl tavallisia pullia. Puolita ohje, mikäli teet pelkän kakun. 

Kakku on tehty ihan perinteisenä kermavaahtoineen ja vadelmahilloineen. Nythän on netissä pyörinyt ohjeita dumle laskiaispulliin, saa nähdä tekisinkö vielä sellaisia oikeana laskiaispäivänä. Toki perinteiset leivonnaiset ovat aina hyviä, ilman turhia kikkailuja! 

Laskiaispullakakku on tehty 24cm kokoiseen irtopohjavuokaan. 

Taikina:
5dl maitoa
50g hiivaa
2dl sokeria
1rkl vaniljasokeria
2rkl kardemummaa
1½tl suolaa
1 kananmuna
200g voita
noin 15dl vehnäjauhoja

Lisäksi:
vadelmahilloa
4dl kuohukermaa
sokeria maun mukaan

Lämmitä maito kädenlämpöiseksi, murenna joukkoon hiiva. Sekoita mukaan sokerit, kardemumma, suola ja kananmuna. Sulata voi. Lisää taikinaan puolet vehnäjauhoista, voisula ja loput jauhot. Vaivaa taikinaa hyvin. Anna taikinan nousta lämpöisessä paikassa tunnin verran. 

Vaivaa taikinasta ilmakuplat pois. Jaa kahteen osaan. Muotoile toisesta palasta littana levy ja nosta leivinpaperilla vuorattuun irtopohjavuokaan. Toisesta palasta voit pyöritellä tavallisia pullia tai tehdä toisen laskiaispullakakun. Anna kohota liinan alla vielä tunnin verran. 

Paista laskiaispullakakkua 200 asteessa noin 20-25 minuuttia, kunnes pinta on saanut kauniin värin. Mikäli leivoit lisäksi tavallisia pullia, niiden paistoaika on noin 10-15 minuuttia. 

Anna laskiaispullakakun jäähtyä vuoassaan, irrota vasta jäähtyneenä. Leikkaa päällinen pinta sahalaitaisella veitsellä tasaiseksi. Halkaise kakku kahteen osaan. 

Vaahdota kerma vaahdoksi, lisää oman maun mukaan sokeria. Aseta alimmainen kakkulevy tarjoilulautaselle. Levitä pinnalle hyvä kerros vadelmahilloa, tämän päälle puolet kermavaahdosta. Nosta toinen kakkulevy päälle, levitä pinnalle vadelmahilloa. Pursota tähtityllan avulla loput kermavaahdot kakun pintaan. 

perjantai 22. helmikuuta 2019

Rocky road vaahtokarkeilla ja muro-kekseillä


Löysin kaapista pussillisen minivaahtokarkkeja ja ensimmäinen mieleen tuleva herkku oli rocky road palat. Googlettelin nopeasti ennen kauppaan lähtöä ohjetta, sillä aiemmin ei näitä ole tullut tehtyä. Päädyin jälleen kerran kinuskikissan sivuille ja täysin samoilla ainemäärillä on nämä rocky road palat tehty. 

Tumma- ja maitosuklaan lisäksi näistä löytyy pehmeitä vaahtokarkkeja ja rapeita murokeksejä. Maisteltua näitä olisin kuitenkin kaivannut joukkoon vielä lisää erimakuisia herkkuja, lopputulos jäi liian vaisuksi. Suolapähkinät ja kuivatut hedelmät vielä joukossa, niin sen jälkeen uskon tämän olevan melko täydellistä. Tietää ensikerralla, että saa reippaasti lisäillä joukkoon enemmän aineita!

18cm x 18cm kokoinen vuoka, noin 24 palaa

200g tummaa suklaata
200g maitosuklaata
25g voita
2dl minivaahtokarkkeja
100g murokeksejä

Sulata suklaat ja voi erillisissä kipoissa, yhdistä sulat keskenään. Kaada ohut kerros suklaa-voiseosta leivinpaperilla vuoratun vuoan pohjalle. Ripottele pinnalle noin 1/3 vaahtokarkeista ja murennetuista murokekseistä. Levitä pinnalle taas ohut kerros suklaata, sen jälkeen vaahtokarkit ja keksit. Jatka kolmen kerroksen ajan, jätä päällimmäiseksi suklaakerros. Painele massaa hieman nuolijan avulla, jotta siitä tulee tasainen levy. Voit ripotella pinnalle vielä muutamia vaahtokarkkeja ja keksejä. Anna jähmettyä jääkaapissa ja leikkaa sen jälkeen paloiksi. Säilytä valmiit rocky road palat jääkaapissa. 

lauantai 19. tammikuuta 2019

Limejuustokakku


Limejuustokakkua yksinkertaisella ohjeella, jonka alkuperäinen resepti löytyy täältä. Halusin juhlatarjottaviin raikkaan juustokakun ja tähän päädyin. Aluksi oli suunnitelmissa tehdä lime-valkosuklaakakku, mutta muissa tarjottavissa löytyi jo suklaata. Tämän kakun rakenne on myös mukavan kevyt, sillä kerman lisäksi siihen tulee kananmunan valkuaisia. Ja lime itsessään on raikas maku juustokakussa.

Koristelu jäi tämän kakun osalta hieman tylsäksi, sillä en ollut jaksanut miettiä tähän koristeita sen tarkemmin. Tähän olisi toki sopinut kermapursotuksia reunoille, mutta ehkä ensikerralla. 

Pohja:
180g kaurakeksejä
75g voita

Täyte:
5 liivatelehteä
3dl kuohukermaa
2 valkuaista
300g maustamatonta tuorejuustoa
3/4dl limen mehua (3 tuoretta limeä)
1½dl sokeria
3tl vaniljasokeria
2rkl vettä

Kiille:
3 liivatelehteä
½dl limen mehua
2dl vettä
½dl sokeria
vihreää elintarvikeväriä

Murskaa kaurakeksit hienoksi murskaksi. Sulata voi ja sekoita keksimurun joukkoon. Painele leivinpaperilla vuoratun irtopohjavuoan joukkoon. Nosta jääkaappiin täytteen valmistamisen ajaksi.

Valmista täyte. Laita liivatelehdet likoamaan runsaaseen kylmään veteen. Vatkaa kuohukerma vaahdoksi. Vatkaa valkuaiset vaahdoksi ja yhdistä kermavaahdon kanssa. Notkista tuorejuusto ja sekoita sen joukkoon limen mehu ja sokerit. Kuumenna 2rkl vettä kiehuvaksi ja sulata siihen ylimääräisestä vedestä puristetut liivatelehdet. Kaada ohuena nauhana tuorejuustoseokseen. Yhdistä tuorejuusto-liivateseos sitten kerma-valkuaisseoksen joukkoon. Kaada täyte keksipohjan päälle ja anna hyytyä jääkaapissa 4-5 tuntia.

Valmista kiille. Laita liivatelehdet kylmään veteen likoamaan. Sekoita keskenään limenmehu, vesi ja sokeri. Värjää vihreällä elintarvikevärillä. Kuumenna pieni määrä kiehuvaksi ja sulata siihen ylimääräisestä vedestä puristetut liivatelehdet. Kaada kiille täytteen pinnalle ja anna hyytyä jääkaapissa ainakin pari tuntia, mutta mielellään yön yli jotta maut tasoittuvat. 

Irrota kakku vuoasta ja koristele haluamallasi tavalla. 

Oreo-muffinssit


Panda teemaiset 1-vuotis syntymäpäiväjuhlat, joissa oli tarjolla oreo muffinsseja. Harvemmin mihinkään juhliin tulee muffinsseja tehtyä, koska olen huomannut etteivät ne tee kauppaansa kovin hyvin. Näistä olin kuitenkin yllättynyt, että moni näitä otti! Suunnittelin aluksi tekeväni oreo-juustokakun, mutta reseptiä etsiessäni törmäsinkin näihin muffinsseihin. Alkuperäinen ohje löytyy pullahiiren blogista. 

Muffinssien taikina oli mukava tehdä, koska siinä ei vatkata mitään. Kuivat aineet yhdistetään ja loput aineet sekoitetaan joukkoon. Maistoin valmiita muffinsseja ennen kuorrutetta, mutta pelkästään eivät maistuneet oikein miltään. Suklaan maku ei pelkässä taikinassa ole kovin suuri, eikä oreotkaan tuo mitään makua. Kuorrute kuitenkin täydentää muffinsseja hienosti, mistä taas tulee vahva oreo-keksien maku. Loppujen lopuksi oli hyvä, ettei itse muffinssit olleet kovin suklaisia. Kuorrutteessa maistui hyvin oreo-keksit, mutta jos yhdistelmänä olisi ollut vahva suklainen muffinssi olisi se miedontanut tätä makua. Joten jos päädyt tekemään näitä muffinsseja, tee nämä kuorrutteen kanssa. Pelkkänä suklaisena muffinssina ei olisi maukas. 

Ohjeesta tulee 12kpl muffinsseja

Muffinssit:
3½dl vehnäjauhoja
½dl kaakaojauhetta
2dl sokeria
1tl leivinjauhetta
3tl vaniljasokeria
ripaus suolaa
2 kananmunaa
2dl maitoa
2/3dl öljyä
6kpl Oreo-keksejä

Kuorrutus:
3dl vispikermaa
200g maustamatonta tuorejuustoa
2/3dl tomusokeria
6kpl Oreo-keksejä

Koristeluun:
Oreo-keksejä
pandatikut

Sekoita kuivat aineet keskenään. Lisää joukkoon kananmunat, maito ja öljy. Murskaa oreo-keksit karkeaksi rouheeksi ja sekoita taikinan joukkoon. Jaa taikina 12 muffinssivuokaan ja paista 200 asteessa 15-20 minuuttia. Anna jäähtyä.

Valmista kuorrute. Mittaa kerma ja tuorejuusto kulhoon ja vatkaa vaahdoksi. Lisää joukkoon tomusokeri. Murskaa keksit hienoksi muruksi ja sekoita kuorrutteen joukkoon. 

Leikkaa muffinssien päästä pala pois, jotta saat tasaisen pinnan kuorrutetta varten. Pursota tähtityllan avulla kuorrutetta muffinssin pinnalle. Puolita oreo-keksit ja aseta pursotuksen päälle. 

Juustosarvet


Juustosarvia tutulla ohjeella tehtynä. Tämä resepti löytyy aiemmin kirjoitettuna myös täältä. Olin tuohon 2012 vuonna julkaistun reseptin yhteyteen kirjoittanut, etten ikinä muilla ohjeilla sarvia ole leiponut. Näin melkein 7 vuotta myöhemmin voin todeta sen taas uudelleen; miksi vaihtamaan hyvää reseptiä. Ja ei, en ole vieläkään testannut sarvia muulla ohjeella. 

Nämä sarvet olivat tarjottavina pojan 1-vuotis syntymäpäivillä. Halusin tehdä jotain helppoa ja hyvää ja näihin päädyin. Tällä kertaa ripottelin pinnalle seesaminsiemeniä, jotka antavat pienen kivan lisämaun. 

Tässä on ainemäärät isompaan satsiin, puolita ohje tarvittaessa. Näistä tulee 48kpl sarvia.

Taikina:
2l vehnäjauhoja
500g voita
5dl maitoa
100g hiivaa
3tl suolaa

Täyte:
500g juustoraastetta

Pinnalle:
seesaminsiemeniä

Sekoita vehnäjauhot ja huoneenlämpöinen voi ryynimäiseksi seokseksi. Lämmitä maito kädenlämpöiseksi, murenna joukkoon hiiva ja sekoita lopuksi suola. Kaada hiiva-maitoseos jauhojen joukkoon. Sekoita tasaiseksi massaksi ja anna kohota lämpöisessä paikassa 1-2 tuntia.

Jaa taikina 6 osaan. Kaulitse taikina pyöreäksi levyksi, noin puolen sentin paksuiseksi. Leikkaa taikinapyörällä 8 osaan. Levitä jokaiselle osalle juustoraastetta. Rullaa kolmiot kiinni ulkoreunasta alkaen, käännä sarviksi ja aseta pellille. Voitele kananmunalla ja ripottele lopuksi pinnalle seesaminsiemeniä.

Paista 225 asteessa noin 10 minuuttia, kunnes sarvet ovat kauniin kullanruskeita.

perjantai 28. joulukuuta 2018

Porkkanalaatikkosämpylät


Onko kaikki jouluruoat jo syöty vai löytyykö aina vaan jämiä jääkaapista? Mikäli nurkissa pyörii vielä porkkanalaatikkoa, olisi tässä hyvä resepti sen hyödyntämiseen! Porkkanalaatikko pelkästään ei olisi enää uponnut, mutta näissä sämpylöissä maistui erinomaiselta. Näissä sämpylöissä sai myös skipattua sen ärsyttävän vaiheen eli pyöreäksi muotoilemisen. Taikina saa olla aikalailla joka vaiheessa löysää ja jopa leivinpaperin päälle nostellessa tarttui taikinaa sormiin. Löysä taikina ja useampi kohotus kuitenkin takaavat mehevät sämpylät. Ja jos kaapista ei valmiina löydy porkkanalaatikkoa, käy ihmeessä kaupasta näitä varten ostamassa. Ovat nimittäin sen verran herkullisia sämpylöitä!

Resepti on otettu K-ruoka.fi sivustolta.

Ohjeesta tulee 18kpl sämpylöitä

5dl kaurajuomaa
50g hiivaa
4dl hiivaleipäjauhoja
2dl kaurahiutaleita
1tl suolaa
400g porkkanalaatikkoa
½dl öljyä
vehnäjauhoja

Lämmitä kaurajuoma kädenlämpöiseksi. Murenna joukkoon hiiva. Lisää hiivaleipäjauhot, kaurahiutaleet, suola ja porkkanalaatikko. Sekoita hyvin ja anna kohota lämpimässä paikassa vähintään 30 minuuttia. Taikina kuuluu olla tässä vaiheessa erittäin löysää. Kohotuksen jälkeen lisää öljy ja vehnäjauhoja sen verran, jotta taikina juuri ja juuri irtoaa käsistä. Älä laita jauhoja liikaa, ettei taikinasta tule liian kova. 

Muotoile taikinasta pitkä pötkö. Leikkaa 18 palaan ja nosta leivinpaperin päälle leikkuupuoli ylöspäin. Halutessaan voi pyöritellä paloista pyöreitä sämpylöitä, tällöin lisää hieman jauhoja. Anna kohota liinan alla vielä toiset puolituntia. Paista 200 asteessa noin 20 minuuttia. 

sunnuntai 11. marraskuuta 2018

Suklaakakku maailman parhaalle iskälle!


IHANAA ISÄNPÄIVÄÄ!

Meidän isät sai tänävuonna nauttia supersuklaisesta kakusta. Tein tämän omalle isälleni sekä miehelleni, joka saa tänävuonna viettää ensimmäistä isänpäiväänsä. Suklaata löytyy kakkupohjasta, täytteestä sekä koristeista. Tämä kuuluu taas niihin kakkuihin, että jos tästä ei lähde makeannälkä niin ei sitten mistään. 

Ohjeen löysin suklaapossun blogista, mehevä suklaakakku. Kakkupohjana tässä on sama pohja, mitä olen aiemmin käyttänyt, mutta hieman eri ainemäärillä. Suklaapossu oli tehnyt pohjan kahteen 16cm kokoiseen vuokaan, mutta päädyin tekemään ohjeen loppujenlopuksi kaksinkertaisena ja kahteen 24cm kokoiseen vuokaan. Kaksinkertaisena tehtynä pohjia tuli 3 kappaletta, joten tähän ohjeeseen kerroin alkuperäisen ohjeen ainemäärät 1,5 kertaisena. Siitä johtuu hassunnäköiset määrät.

Vaikka kakussa paljon suklaata onkin, ei se yllättävää kyllä ole liian ällömakea. Täytteessä oleva 70% suklaa sopii loistavasti mehevän kakkupohjan pariksi. Mikäli et voimakkaasta suklaanmausta pidä, korvaa tummalla suklaalla. 

Pohja (2x 24cm vuoka):
190g voita
75g tummaa suklaata
0,75dl rypsiöljyä
1½dl vettä
4½dl piimää
4 isoa kananmunaa (tai 5 pientä)
2,25dl sokeria
2,25dl fariinisokeria
7dl vehnäjauhoja
1½dl tummaa kaakaojauhetta
2,25tl leivinjauhetta
1½tl ruokasoodaa
0,75tl suolaa
1½rkl vaniljasokeria

Täyte ja päällinen:
400g maustamatonta tuorejuustoa
190g tummaa suklaata (70%)
3dl tomusokeria
½-1dl maitoa

Koristeet:
Kermapursotukset (kerma+rahka)
after eight karkkeja
marianne- ja minttusuklaarakeita
valkosuklaamurua
tuoreita mintunlehtiä

Valmista pohja. Sulata voi ja suklaa varovasti mikrossa, välillä sekoittaen. Sekoita joukkoon öljy, vesi, piimä ja kananmunat. Sekoita kuivat aineet keskenään ja lisää taikinan joukkoon. Sekoita nopeasti tasaiseksi taikinaksi, älä vaivaa taikinaa. Kaada taikina kahteen voideltuun (24cm kokoiseen) vuokaan. Paista 170 asteessa noin 50 minuuttia, kunnes tikkuun ei jää kokeiltaessa enää taikinaa. Anna pohjien jäähtyä.

Valmista täyte. Vatkaa maustamatonta tuorejuustoa sähkövatkaimella muutama minuutti. Vatkaa joukkoon tomusokeri pienissä erissä. Sulata suklaa mikrossa ja lisää se täytteen joukkoon. (suklaa ei saa olla kuumaa!) Jatka vatkaamista niin kauan, kunnes täyte on vaaleaa ja on selkeästi kuohkeutunut ja muuttunut paksuksi. Lisää maitoa ruokalusikka kerrallaan, edelleen vatkaten. Varo laittamasta maitoa liikaa, sillä täyte saa olla jämäkkää. 

Leikkaa molemmat pohjat kahteen osaan. Levitä täytettä kakkupohjien väliin, lopuksi kerros päälle ja pieni sipaisu reunoille. Anna kakun jähmettyä hetki jääkaapissa. 

Koristele kakku kermavaahtopursotuksilla ja erilaisilla suklaakarkeilla.

lauantai 20. lokakuuta 2018

Bataattisämpylät


Pullapirtiltä oli hetki sitten tullut valikoimiin porkkana-bataattisämpylöitä ja näistä tuli hetkessä yksiä suosikeistani! Bataattia tulee ruoanlaitossa käytettyä paljon, mutten ole tullut ajatelleeksi käyttää tätä herkkua sämpylöissä. Netistä selailin bataattisämpylöiden ohjetta, mutta vaihtoehtoja tuli yllättävän vähän eikä mikään niistä suoraan tuntunut kokeilemisen arvoisilta. Sovelsin ohjeen sitten itse. Toki lähinnä ainut miettimisen aihe oli bataatin määrä. Keitin kaksi keksikokoista bataattia, osan jätin vauvalle ruoaksi eli 1½ bataattia tähän suurin piirtein meni. Punnitsin vielä bataattisoseen määrän, jos haluaa oikaista ja käyttää valmiita soseita.

Maku näissä oli erittäin hyvä, mutta bataatin maku ei hirveän voimakkaasti tullut esille. Koostumus oli ihanan pehmeä, rakenteeseen se vaikutti hyvin. Pitää näitä lähiaikoina tehdä uudestaan, ehkä sen  jälkeen testaisin laittaa 700g bataattia. Eli bataatin ystävät, laittakaa bataattia enemmän kuin 500g! 

Ohjeesta tulee 48 sämpylää

1l vettä
100g hiivaa
2rkl sokeria
1rkl suolaa
½dl oliiviöljyä
500g bataattia soseena
3l jauhoja (vehnäjauho, hiivaleipäjauho, grahamjauho)

Aloita sämpylöiden teko bataatin keitolla. Kuori ja pilko bataatti, keitä kypsäksi ja soseuta. (soseeseen meni noin 1½ keskikokoista bataattia). 

Liota hiiva kädenlämpöiseen veteen. Sekoita joukkoon sokeri, suola, öljy ja bataattisose. Lisää jauhot, vaivaa taikinaa hyvin. Taikina jää vielä tässä kohtaa hieman löysäksi. Anna kohota lämpöisessä paikassa tunnin ajan. 

Ripottele pöydälle runsaasti jauhoja ja kaada kohonnut taikina niiden päälle. Vaivaa kaikki ilmakuplat pois. Jaa taikina neljään osaan ja tämän jälkeen yksi osa 12 palaan. Muotoile taikinasta pyöreitä sämpylöitä. Nosta uunipellille kohoamaan noin puolen tunnin ajaksi. 

Paista sämpylät 200 asteessa noin 20 minuuttia, kunnes ne ovat saaneet kullanruskean värin. Uunista tullessa anna niiden hetki levätä liinan alla. Nauti lämpöisenä!

sunnuntai 10. kesäkuuta 2018

Kinuskidonitsit


Näitä kinuskidonitseja meillä nautittiin vappuna, mutta sain aikaiseksi vasta nyt kirjoittaa ohjeen tänne blogin puolelle. Olen aiemmin ollut sitä mieltä, etten osta donitsipeltiä, sillä kaapit pursuavat muutenkin paljon leivontatarvikkeita. Jostain syystä sain kuitenkin inspiraation, että nyt on pakko leipoa donitseja. Ja siinä kohtaa oli pakko lähteä kauppaan ostamaan donitsipeltiä, heh.. (saatoin vielä myöhemmin ostaa myös minidonitsipellin, hups..)

Annin uunissa oli hyvältä kuulostava resepti, jota päätin kokeilla. Itse taikina on maustettu kardemummalla ja pinnalla herkullinen suolakinuski. Suolakinuskia tulee tällä ohjeella reilu määrä, mutta ainakin meillä pelkkää kinuskia lusikoitiin suoraan suuhun. Niin herkullista se on! Donitseja ei pidä paistaa uunissa liian kauaa, sillä muuten niistä tulee kuivia. 

Ohjeesta tulee 12kpl donitseja

2½dl vehnäjauhoja
1dl fariinisokeria
1tl leivinjauhetta
1tl vaniljasokeria
½tl suolaa
1tl jauhettua kardemummaa
1dl maitoa
1 kananmuna
½dl öljyä

Kinuskikuorrute:
2dl fariinisokeria
2rkl vettä
2dl kuohukermaa
nokare voita
sormisuolaa

Sekoita kuivat aineet keskenään sekä maito, kananmuna ja öljy toisessa kulhossa. Lisää maito-kananmuna-öljyseos muutamassa erässä kuivien aineiden joukkoon. Voitele donitsipelti öljyllä. Laita taikina pursotuspussiin ja pursota taikina donitsikoloihin. Paista 200 asteessa noin 5 minuuttia. Anna donitsien hetki jäähtyä pellillä ja kippaa ne sen jälkeen ritilän päälle jäähtymään. 

Valmista kinuskikuorrute. Mittaa fariinisokeri ja vesi kattilaan, keitä kunnes sokeri on sulanut. Lisää joukkoon kerma, koko ajan sekoittaen. Keitä kinuskia niin kauan, kunnes se paksuuntuu, noin 20 minuuttia. Lisää lopuksi joukkoon voi ja suola. 

Anna kinuskin hetken jäähtyä ja dippaa donitsit lämpöiseen kinuskiin. Ripottele pinnalle nonparelleja.

Raparperichutney


Raparperichutney on loistava lisuke erilaisille grilliruoille, varsinkin possulle. Meillä tätä nautittiin viikonloppuna yhdessä grillatun porsaan ulkofileen kanssa. Ruokapöydässä tämä jakoi mielipiteitä, osan mielestä tämä oli hyvää (minä mukaan lukien) ja osan mielestä hillot ja pihvit eivät kuulu samalle lautaselle. Veljeni mielestä chutneyta voi laittaa vain silloin, jos itse pihvi maistuu pahalta. Omalta lautaselta tätä hilloa löytyy kyllä jatkossakin, ehkä voisin seuraavalla kerralla testata grillimakkaran seurana. Chutneyn resepti on löydetty täältä

Valmista raparperichutney hyvissä ajoin, sillä sen pitää maustua jääkaapissa parin päivän ajan. 

600g raparperia
2kpl tuoretta chiliä
1 iso valkosipulin kynsi
1rkl tuoretta inkivääriä
½tl kokonaisia valkopippureita
1tl suolaa
½dl valkoviinietikkaa
4 tähtianista

Kuori ja pilko raparperi. Halkaise chilipaprikat, poista siemenet ja silppua pieneksi kuutioksi. Murskaa valkosipulin kynsi ja raasta inkivääri. Lisää kaikki aineet kattilaan ja keitä miedolla lämmöllä puolen tunnin ajan. Kaada valmis chutney lasipurkkeihin ja anna maustua jääkaapissa pari päivää. 

maanantai 2. huhtikuuta 2018

Geishakakku


Tästä kakusta ei suklaata puutu. Sitä löytyy nimittäin kakkupohjasta, täytteestä, kuorrutteesta sekä koristeista. Pääsin myös vihdoin testaamaan suklaapossun mielettömän mehevää suklaakakkupohjaa. Aiemmin olen tehnyt suklaakakkupohjat kinuskikissan ohjeella, mikä on hyväksi todettu. Loistava kakkupohja tuli myös tästä suklaapossun omasta, en osaisi lähteä vertaamaan kumpi on parempi resepti. Tämä resepti kuitenkin kokonaisuudessaan löytyi pienet herkkusuut blogista, johon en ollut aiemmin törmännytkään. Selailin itseasiassa pinterestiä, jonka kautta kyseiseen reseptiin ja blogiin päädyin. Sieltä löytyi kyllä niin monta kokeilemisen arvoista reseptiä, kannattaa käydä blogia kurkkaamassa!

Kakun geishatäyte on ihanan täyteläinen mascarponen ansiosta. Sopii hyvin mehevän kakkupohjan pariksi. Ei toki tietäisi täytteessä olevan geishaa, jos pitäisi maun perusteella arvuutella. Vaikka kakku saattaa näyttää ja kuullostaa liian ällömakealta, ei se sitä kuitenkaan ollut. Erittäin suklaista tottakai, muttei niin suklaista että olisi jäänyt syönnin jälkeen huono-olo. Koko kakku saatiin pääsiäisenä perheen kesken syötyä, nam!

Pohja:
125g voita
50g tummaa suklaata
1dl rypsiöljyä
2dl vettä
1½dl ranskankermaa
3 kananmunaa
1½dl sokeria
1½dl fariinisokeria
4,75dl vehnäjauhoja
1dl tummaa kaakaojauhetta
1½tl leivinjauhetta
1tl ruokasoodaa
½tl suolaa
1rkl vaniljasokeria

Kostutus:
vaniljamaito

Geishatäyte:
5dl vispikermaa
250g mascarponea
6kpl Geisha-patukoita

Maitosuklaakreemi:
100g huoneenlämpöistä voita
250g mascarponea
150g maitosuklaata
2rkl tomusokeria

Sulata voi ja suklaa mikrossa varovasti, välillä sekoitellen. Sekoita joukkoon öljy, vesi, ranskankerma, sokerit ja kananmunat. Sekoita kuivat aineet keskenään ja lisää joukkoon. Sekoita nopeasti tasaiseksi. Kaada taikina voideltuun irtopohjavuokaan (halkaisijaltaan 24cm) ja paista 170 asteessa noin tunnin ajan, kunnes tikkuun ei jää kokeiltaessa taikinaa. Anna pohjan jäähtyä ennen leikkaamista. 

Valmista geishatäyte. Vatkaa kerma vaahdoksi. Notkista mascarpone. Sulata geishapatukat varovasti mikrossa ja sekoita mascarponen joukkoon. Lopuksi yhdistä kermavaahtoon. 

Leikkaa suklaakakkupohja kolmeen osaan. Nosta ensimmäinen pohjalevy tarjoilulautaselle ja laita irtopohjavuoan reunat ympärille. Kostuta vaniljamaidolla ja levitä puolet geishatäytteestä. Nosta toinen pohjalevy, kostuta ja loput täytteestä. Päällimmäiseksi viimeinen kakkupohja, kostutus ja jääkaappiin jähmettymään yön yli. 

Valmista maitosuklaakreemi. Vatkaa voi ja mascarpone keskenään tasaiseksi, Sulata suklaa varovasti mikrossa. Lisää sulatettu suklaa sekä tomusokeri voi-mascarponeseokseen. Vatkaa hyvin sekaisin.

Irrota kakun ympäriltä irtopohjavuoan reunat. Levitä kakun pinnalle ja reunoille maitosuklaakreemiä. Nosta hetkeksi jääkaappiin. Koristele kakun pinta suklaakoristeilla. 

Pääsiäisen sitruuna-lakritsimuffinssit


Sitruuna ja lakritsi täydentävät loistavasti toistensa makuja. Tänä vuonna tästä makuparista saatiin nauttia pääsiäisen kahvipöydässä. Alunperin oli tarkoitus leipoa juustokakkua, mutta päädyin lopuksi muffinsseihin. En löytänyt netistä sopivaa ohjetta näihin, sillä suurimmassa osassa lakritsia löytyi vain kuorrutteesta. Sovelsin reseptin yhdistämällä kolme löytämääni ohjetta keskenään ja lopputulos onnistui hyvin. Valion sitruuna-lakritsirahkasta sai jo pienen lakritsin maun, mutta halusin makua vieläkin enemmän. Leikkasin kick-lakritsista pienet palat muffinssien keskelle, lopputuloksena ihana lakritsisydän.

Muffinsseissa maistui sopivassa suhteessa sitruuna ja lakritsi. Ilman kuorrutetta olisi sitruunan maku jäänyt liian vaisuksi, joten ei kannata jättää sitä tekemättä. Koristeina olin mielessäni kuvitellut hienon pääsiäisruohon, mutta kuten kuvassa huomaa niin hieman pieleen meni. Sitruunatuorejuustossa on pieniä sitruunanpaloja, jotka tukkeuttivat ruohotyllan. Lopputuloksena olin saanut rikottua kaksi pursotuspussia ja onnistunut tekemään kolmeen muffinssiin epämääräisen näköistä ruohosotkua. Loppuihin levitinkin vain veitsen avulla kuorrutetta. Maku oli onneksi hyvä, ulkonäöstä viis.. :)

16 kpl muffinsseja

2 sitruunan kuoriraaste
½dl sitruunamehua
1prk sitruuna-lakritsirahkaa
2 kananmunaa
50g voita
3½dl vehnäjauhoja
2tl leivinjauhetta
2½dl sokeria
4 kick-patukkaa

Kuorrutus:
200g sitruunatuorejuustoa
tomusokeria
vaniljakreemijauhetta
pastaväriä

Pese sitruunat huolellisesti. Raasta 2 sitruunan kuori ja purista ½dl mehua. Sekoita joukkoon sitruuna-lakritsirahka, kananmunat ja sulatettu voi. Sekoita kuivat aineet keskenään ja lisää muiden aineiden joukkoon. Sekoita sähkövatkaimen avulla tasaiseksi taikinaksi. Leikkaa kick-patukat neljään osaan. 

Lusikoi taikinaa muffinivuokiin puoleen väliin asti. Paina keskelle yksi pala kick-lakritsia ja peitä lakritsipala taikinalla. Paista 200 asteessa 25-30 minuuttia, kunnes pinta on saanut väriä. Anna muffinssien jäähtyä täysin kylmäksi. 

Valmista kuorrute. Notkista sitruunatuorejuusto, lisää joukkoon tomusokeria ja vaniljakreemijauhetta, kunnes seos on sopivan jämäkkää. Pursota seosta joko ruohotyllan avulla tai levitä pintaan veitsellä. Koristele suklaamunilla.

sunnuntai 25. maaliskuuta 2018

Vadelmainen mango-rahkapiirakka


Pääsiäinen lähestyy ja rahkapiirakat ovat tyypillinen pääsiäisen herkku. Etsin netistä inspiraatiota pääsiäisen leivonnaisiin ja bongasin dansukkerin sivuilta tämän reseptin. Oikeastaan kiinnitin huomion ensimmäisenä vaaleanpunaiseen vuokaan, johon piirakka oli leivottu. Omistan myös vaaleanpunaisen vuoan, mutten jostain syystä ole sitä ikinä käyttänyt. Hyvä syy päästä leipomaan, kun pitää testata käyttämätöntä vuokaa! Piirakan ainesosat kuullosti myös kokeilemisen arvoisilta, eli ei vaaleanpunainen vuoka ainut syy ollut, miksi kyseiseen reseptiin päädyin :)

Suosittelen käyttämään täytteessä Bonnen mangososetta, pilttisoseiden sijaan. Mangon maku on paljon voimakkaampi, sillä Bonnen soseiden hedelmäpitoisuus on 100%. Mangon makupariksi sopii täydellisesti pinnalle ripotellut vadelmat. Itse täyte on erinomaista, mutta niin on myös pohjakin. Tavallisen sokerin sijaan pohjassa käytetty ruokokidesokeri antaa voimakkaamman maun. Dansukkerin sivuilla piirakan paistoaika oli 30 minuuttia, mutta itse pidin uunissa lähes tunnin ajan. Laitoinkin ohjeeseen paistoajaksi 40-50 minuuttia, piirakka on valmis kun pinta on hyytynyt.

Pohja:
150g voita
1dl ruokokidesokeria
1 kananmuna
2dl vehnäjauhoja
1dl kaurahiutaleita
1tl leivinjauhetta

Täyte:
250g maitorahkaa
4dl Bonnen mangososetta
3 kananmunaa
2tl vaniljasokeria
1½dl sokeria
3dl vadelmia

Vatkaa voi ja ruokokidesokeri vaahdoksi, lisää kananmuna edelleen vatkaten. Sekoita kuivat aineet keskenään ja lisää voi-sokerivaahdon joukkoon. Sekoita tasaiseksi. Painele taikina jauhoja apuna käyttäen voidellun piirakkavuoan pohjalle ja reunoille. Muotoile foliosta kapeat suikaleet tukemaan pohjan reunoja paiston ajaksi. Esipaista pohjaa 225 asteessa, uunin keskitasolla 15 minuuttia.

Pohjan ollessa uunissa valmista täyte. Sekoita keskenään maitorahka, mangosose, kananmunat ja sokerit. Kaada täyte uunista tulleen pohjan päälle ja ripottele pinnalle vadelmat. Paista 175 asteessa, uunin alatasolla 40-50 minuuttia. Piirakan keskustan ei tarvitse saada väriä, pinnan tarvitsee olla vain hyytynyt. Anna piirakan jäähtyä ja tarjoile jääkaappikylmänä.  

torstai 21. joulukuuta 2017

Joulun lahjaidea : Keksipurkit


Mikäli vielä osa joululahjoista puuttuu tai et oikein tiedä mitä antaisit, niin tässä helppo lahjaidea. Keksipurkkeihin ladotaan päällekkäin kuivat aineet ja purkin kylkeen kirjoitetaan resepti. Näiden keksien valmistukseen lahjan saaja tarvitsee ainoastaan yhden kananmunan ja 100g voita. Erittäin helppoa! Netti on vielä pullollaan erilaisia koristeluideoita purkkeihin. Lasipurkkeihin on helppo koota myös esimerkiksi mutakakun tai brownien aineet. Tämän keksipurkin sisällöstä tulee piparminttu-suklaakeksejä.

Arvostan omatekemiä lahjoja, joten tykkään itse myös sellaisia antaa. Toivotaan, että lahjan saaja on samaa mieltä :)

3dl vehnäjauhoja
2tl leivinjauhetta
1½tl suolaa
2½dl kaurahiutaleita
1½dl fariinisokeria
1dl sokeria
100g rouhittua tummaa suklaata
150g ranskanpastilleja

Sekoita vehnäjauhot, leivinjauhe ja suola keskenään. Painele seos tiiviisti lasipurkin pohjalle. Lisää seuraavaksi aineet tässä järjestyksessä: kaurahiutaleet, fariinisokeri, sokeri, rouhittu tummasuklaa ja piparminttukarkit.

Kirjoita lahjapurkkiin ohje:
Sekoita kuivat aineet keskenään, lisää 1 kananmuna ja 100g sulatettua voita. Paista 175 asteessa noin 10 minuuttia.