Näytetään tekstit, joissa on tunniste Joulu. Näytä kaikki tekstit
Näytetään tekstit, joissa on tunniste Joulu. Näytä kaikki tekstit

perjantai 15. joulukuuta 2017

Pehmeät piparkakut


Kuinka monen mielestä piparkakuissa parasta on raaka taikina? Valmiiden piparkakkujen tullessa uunista leijailee kotona ihana tuoksu, muutama piparkakku syödään ja keksit asetellaan kauniiseen lasipurkkiin. Siinä se lasipurkki pöydällä odottaa kevääseen saakka, jolloin nämä ihanat jouluherkut heitetään roskakoriin. Tuttua? Meillä tämä sama kaava toistuu joka vuosi.. Silti niiden tekeminen kuuluu jouluun ja aina teen myös sen taikinan itse. Vaan tällä kertaa skippasin nämä tavalliset piparkakut, kun löysin suklaapossun blogista pehmeiden piparkakkujen ohjeen!

Nämä piparkakut maistuvat vielä uunissa tullessaankin raa'alta piparkakkutaikinalta, hyvällä tavalla siis! Keksien reunat ovat kiinteytyneet, mutta sisus jää ihanan pehmeäksi, hieman tahmaiseksi. Tähän yhtenä suurena tekijänä on taikinassa käytettävä tuorejuusto sekä myös riittävän lyhyt paistoaika. Ennen uuniin laittoa keksipallot pyöritellään vielä tomusokerissa, jonka lopputuloksena piparkakkuihin tulee hieman ryppyinen ulkonäkö.

Mikäli piparkakut ovat vielä leipomatta, niin tässä erittäin hyvä resepti kokeiltavaksi!

noin 40 kappaletta

200g maustamatonta tuorejuustoa
125g voita
1dl sokeria
1,25dl fariinisokeria
1rkl tummaa siirappia
½tl suolaa
1 kananmuna
4,25dl vehnäjauhoja
2tl leivinjauhetta
0,25tl ruokasoodaa
2tl kanelia
1tl inkivääriä
1tl kardemummaa
1tl neilikkaa

Lisäksi:
noin 2½dl tomusokeria

Vatkaa huoneenlämpöinen voi ja tuorejuusto sekaisin, noin 1 minuutin ajan. Lisää joukkoon sokerit, siirappi ja suola, edelleen vatkaten. Lopuksi lisää kananmuna ja vatkaa voimakkaasti 2 minuutin ajan, kunnes seos on kuohkeaa. Sekoita keskenään jauhot, leivinjauhe, ruokasooda ja mausteet, lisää taikinaan varovasti käännellen. Vuoraa taikinakulho kelmulla ja anna taikinan olla yön yli jääkaapissa.

Muotoile kiinteästä taikinasta pieniä palloja. Pyörittele palloja kunnolla tomusokerissa ja asettele leivinpaperin päälle. Muista jättää riittävästi väliä, jotta keksit pääsevät leviämään rauhassa. Paista 180 asteessa noin 10 minuuttia. Keksien ei kuulu saada hirveästi väriä, vaan ne kuuluu ottaa uunista pois samantien, kun reunat ovat kiinteytyneet.

maanantai 11. joulukuuta 2017

Jouluinen vadelma-piparminttukakku


Selailin hetki sitten pinterestiä ja etsin ideoita piparminttukakkuun. Halusin vihdoin käyttää piparmintun makuisia karkkikeppejä koristelussa, tehdä hieman jouluisemman kakun. Vaikka eihän piparminttu itsessään ole mikään joulun maku, mutta karkkikepit ovat! Löysinkin monta erilaista ideaa "överikuorrutettuun" kakkuun ja sen jälkeen lähdinkin googlettelemaan hyvää reseptiä. Baking of blogista löytyikin täydellinen resepti ja myös hänen koristelu oli "överimäisen" upea! Näyttää itseasiassa meidän kakkujen koristelu tismalleen samalta, vaikka idea alun perin muualta olikin. Toki näitä överikuorrutettua juustokakkuja on netti pullollaan, inspiraatiota löytyy siis helposti!

Kirpeä vadelma toimii loistavana makuparina makean valkosuklaan ja piparmintun kanssa. Yleensä käytän juustokakuissa keksipohjaa, mutta tässä kakussa halusin testata mutakakkupohjaa. Ja toimii täydellisesti tämän kakun kanssa! Tein alkuperäisestä reseptistä puolet pienemmän mutakakkupohjan, sillä käytössäni oli 20cm kokoinen irtopohjavuoka. Kakkupohja jäi ihanan tahmaiseksi keskeltä, joten muistakaa olla paistamatta pohjaa liian kauaa! Itsellä on jäänyt jonkinlainen "kammo" kakkupohjista, yhdistettynä juustokakkuihin. Kahviloissa olen joskus erehtynyt tällaisen ostamaan ja ei kuiva kakkupohja toimi mitenkään muuten herkullisen täytteen kanssa. Alkuperäisessä ohjeessa oli vadelmatäytteessä 4 liivatelehteä, mutta täyte jäi vähän turhan moussemaiseksi. Varsinkin valmista kakkua leikatessa oli hankalaa. Laitoinkin nyt tähän ohjeeseen 5 liivatelehteä, jotta hyytyy kunnolla.

Kuorrutteena toimii ihana suklaaganache sekä paaljon karkkeja pinnalla! Kakun koristelu oli kyllä hauskaa puuhaa, sillä koristeita sai vain heitellä miten sattuu. Pitää jatkossakin tehdä koristeluja överityylillä.

Kakku on tehty 20cm kokoiseen irtopohjavuokaan

Mutakakkupohja:
1,25dl vehnäjauhoja
1tl leivinjauhetta
100g voita
100g tummaa suklaata
2 kananmunaa
1dl sokeria

Vadelmatäyte:
2dl kuohukermaa
0,75dl sokeria
2tl vaniljasokeria
200g maustamatonta tuorejuustoa
300g vadelmia
5 liivatelehteä

Valkosuklaa-piparminttutäyte:
2dl kuohukermaa
1rkl sokeria
1tl vaniljasokeria
200g maustamatonta tuorejuustoa
150g valkosuklaata
2tl piparminttuaromia
3 liivatelehteä

Suklaaganache:
0,75dl kuohukermaa
150g tummaa suklaata
1rkl voita

Koristelu:
Karkkikeppejä
piparminttukarkkeja irtokarkkihyllystä
valkosuklaata

Sekoita vehnäjauhot ja leivinjauhe keskenään. Sulata voi kattilassa ja lisää joukkoon suklaapalat. Sekoita tasaiseksi, älä enää keitä suklaan lisäämisen jälkeen. Vatkaa kananmunat ja sokeri vaahdoksi. Lisää vaahdon joukkoon vuorotellen kuivat aineet ja voi-suklaaseos. Voitele ja korppujauhoita halkaisijaltaan 20cm kokoinen irtopohjavuoka. Kaada taikina vuokaan ja paista 200 asteessa 12-15 minuuttia. Kakun kuuluu jäädä keskeltä mutakakkumaisen "raa'aksi". Anna pohjan jäähtyä.

Irrota jäähtynyt pohja vuoasta ja pese irtokakkuvuoka. Laita puhtaan vuoan pohjalle leivinpaperi ja reunoille reunakalvo. Aseta mutakakkupohja vuokaan.

Valmista vadelmatäyte. Laita liivatelehdet likoamaan runsaaseen kylmään veteen. Vatkaa kerma vaahdoksi, lisää joukkoon sokerit. Notkista tuorejuusto erillisessä kulhossa. Survo vadelmat soseeksi haarukan avulla (tai sauvasekoittimella). Ota soseesta reilu ½dl talteen liivatelehtiä varten. Kuumenna vadelmasose kiehuvaksi. Sulata ylimääräisestä vedestä puristetut liivatelehdet joukkoon ja kaada ohuena nauhana lopun vadelmasoseen joukkoon. Sekoita vadelmasose ja tuorejuusto keskenään, lopuksi yhdistä kermavaahdon kanssa. Kaada vadelmatäyte mutakakkupohjan päälle vuokaan ja anna hyytyä jääkaapissa 2-3 tuntia.

Valmista valkosuklaa-piparminttutäyte. Laita liivatelehdet likoamaan runsaaseen kylmään veteen. Vatkaa kerma vaahdoksi, lisää joukkoon sokerit. Notkista tuorejuusto erillisessä kulhossa. Sulata valkosuklaa mikrossa miedolla teholla ja sekoita tuorejuuston joukkoon. Kuumenna tilkka vettä kiehuvaksi ja sulata ylimääräisestä vedestä puristetut liivatelehdet joukkoon. Kaada ohuena nauhana tuorejuusto-valkosuklaaseokseen. Sekoita lopuksi joukkoon piparminttuaromi. Yhdistä kermavaahdon kanssa. Kaada täyte vuokaan ja anna hyytyä jääkaapissa mielellään yön yli. Näin maut ehtivät tasaantua.

Valmista suklaaganache. Kuumenna kerma kattilassa, lisää joukkoon tummasuklaa. Sekoita tasaiseksi, älä enää keitä. Seoksen ollessa tasaista, lisää joukkoon voi. Anna ganachen hetki jäähtyä, jolloin se hieman paksuuntuu.

Irrota hyytynyt kakku vuoasta ja aseta tarjoilulautaselle. Kaada hieman jäähtynyt suklaaganache kakun pintaan, aloittaen kakun keskeltä. Ganache lähtee valumaan reunoja pitkin. Koristele kakku suklaalla, karkkikepeillä ja piparminttukarkeilla!

torstai 9. marraskuuta 2017

Jouluinen porkkanakakku / Naked cake


Perinteinen porkkanakakku saa täysin uudenlaisen ilmeen, kun jätetään reunat kuorruttamatta. Naked cake eli nakukakku oli suuri hitti jo viimevuonna, mutta tunnetusti kokeilen kaikkea vähän jäljessä. Aikaisemmat versiot tästä herkusta ovat olleet myös piirakan muodossa, mutta toimii mielestäni paljon paremmin kakun tavoin. Ehkä syynä on myös se, että tällätavoin kuorrutetta tulee jokaiseen suupalaan enemmän. Ja kuorrutehan on tässä kakussa ehdottomasti paras juttu!

Löysin reseptin kermaruusun blogista, mutta kuorrutteen tein kaksinkertaisena. Olin melko varma, että sitä jää reippaasti yli, mutta kuinka ollakaan sain kaiken uppoamaan kakun väleihin. Eli onneksi tein tuplasatsin, liian vähäinen kuorrutteen määrä olisi harmittanut kahvipöydässä!

Näin marraskuulla joulufiilis on jo korkealla, joten koristelin kakun myös sen mukaisesti. Tässä on kyllä yksinkertaiset koristeet, mutta tämä on juuri sen tyylinen kakku, jossa "vähemmän on enemmän". Vaikka tämä maultaan tavallinen porkkanakakku onkin, sopii se ehdottomasti esimerkiksi pikkujoulujen tarjottaviin. 

Tein kakun kahteen pienempään sydänvuokaan, mutta halkaisijaltaan 22cm kokoinen vuoka on sopiva. Kunhan reunat ovat tarpeeksi korkeat, jotta pohjan saa leikattua neljään osaan!

3 kananmunaa
3dl sokeria
4½dl vehnäjauhoja
1tl ruokasoodaa
2tl leivinjauhetta
2tl vaniljasokeria
3tl kanelia
1½dl voita
3dl porkkanaraastetta
½prk ananasmurskaa

Kostutus:
ananasmehua

Kuorrutus:
200g voita
1l tomusokeria
4tl vaniljasokeria
400g maustamatonta tuorejuustoa

Koristeet:
Piparkakkuja

Raasta porkkana hienoksi raasteeksi. Sulata voi. Vaahdota kananmunat ja sokeri vaahdoksi. Sekoita kuivat aineet keskenään ja lisää vaahtoon. Lisää lopuksi voisula, porkkanaraaste ja ananasmurska. Kaada taikina voideltuun kakkuvuokaan ja paista 180 asteessa 35-40 minuuttia. Anna hetken jäähtyä vuoassa ja kumoa tämän jälkeen kakku ylösalaisin leikkuulaudan päälle. Anna jäähtyä täysin kylmäksi. 

Valmista kuorrutus. Vatkaa huoneenlämpöinen voi ja tomusokeri vaahdoksi, lisää tuorejuusto ja vatkaa vielä hetken aikaa, kunnes se muuttuu kuohkeaksi. 

Leikkaa kakkupohja neljään osaan. Nosta alin pohja tarjoilulautaselle, kostuta ja levitä kuorrute pintaan. Tee kaikki kerrokset samalla kaavalla. Levitä kuorrutetta vielä jonkin verran kakun reunoille, kuitenkin niin että kakkupohjan levyt erottuvat. 

Koristele kakun pinta piparkakuilla.

lauantai 1. huhtikuuta 2017

50 -vuotis hääpäiväkakku mummulle&papalle


Jouluiset reseptit on hyvä julkaista näin huhtikuulla.. Tätä tapahtuu nykyään liiankin usein ja saatan jemmata monien kuukausien takaisia reseptejä keskeneräisinä. Olin ottanut kakusta myös paljon kuvia (ja tarkempia sellaisia), mutta tässä matkan varrella on nekin hävinneet ja instagramista tämän kuvan nopeaa kopsasin. Alla olevan tekstin olen myös joulukuussa kirjoitellut, "yllätysjuhlia" ei siis pidetty huhtikuulla.. ;)

Mummu ja pappa ovat olleet naimisissa 50 vuotta. Tämän ihanan tapahtuman johdosta päätimme yllättää heidät ja pitää yllätysjuhlat. Lupasin samantien tehdä heille täytekakun. Tiesin oikeastaan heti, että haluan teettää heidän hääkuvastaan kakkukuvan ja kakun teemana olisi joulu. Olen aiemminkin tehnyt samalla ohjeella kakkupohjan sekä täytteen, resepti löytyy täältä.

Tyypillisesti kakuissa vahvempana makuna on itse täyte. Tässä kakussa se on toistepäin, sillä mausteinen kakkupohja on pääpainona ja sitä raikastavana itse täyte. Muista kostuttaa kakku hyvin, sillä muuten pohjasta tulee liian kuivakakkumainen. Olen tavallisissa täytekakuissa tottunut kostuttamaan pohjaa melko vähän, sillä moussetäytteet kostuttavat sen aina hyvin. Tässäkin luulin kostuttavani pohjan hyvin, mutta ainakin reunat olisivat kaivanneet lisää kostuttamista.

Tilasin kakkukuvan taas Ullanunelma.fi sivuilta ja en voi kuin suositella kyseistä nettisivua! Helppo ja edullinen tilaus sekä erittäin nopea tilaus. Ensimmäistä kakkukuvaa tilatessani kyselin asiakaspalvelusta hieman tilaamisesta ja sieltäkin vastattiin erittäin nopeasti. Sivuilta löytyy myös monipuolisesti erilaisia leivonta-tarvikkeita.

Pohja:
7dl vehnäjauhoja
3dl perunajauhoja
6tl leivinjauhetta
4tl vaniljasokeria
2tl kanelia
2tl inkivääriä
2tl pomeranssia
2tl kardemummaa
300g voita tai margariinia
6dl sokeria
6 kananmunaa
6dl maitoa

Kostutus:
maito + vaniljasokeri

Täyte:
6dl kuohukermaa
6prk Arla Piparkakkurahkaa
sokeria ja vaniljakreemijauhetta maun mukaan

Koristeet:
6dl kuohukermaa
2prk maitorahkaa
sokeria ja vaniljakreemijauhetta maun mukaan

Voitele ja korppujauhoita vuoka. Sekoita kuivat aineet keskenään. Vatkaa voi ja sokeri vaahdoksi ja lisää kananmunat yksitellen edelleen vatkaten. Sekoita hitaalla teholla vatkaten joukkoon noin puolet jauhoseoksesta ja tämän jälkeen vuorotellen kädenlämpöistä maitoa ja kuivia aineita. Kaada taikina vuokaan ja paista 175 asteessa n. 55 minuuttia. Kumoa kakku pian paistamisen jälkeen.

Valmista täyte. Vatkaa kerma kovaksi vaahdoksi ja sekoita joukkoon 6 purkkia Arlan piparkakkurahkaa. Mausta sokerilla ja vaniljakreemijauheella oman maun mukaan. Täytettä ei kannata maustaa liian sokeriseksi, jotta piparin maku tulee selkeämmin esille.

Halkaise jäähtynyt kakkupohja kolmeen osaan. Nosta alin kakkulevy tarjoilualustalle, kostuta vaniljamaidolla ja levitä päälle puolet piparitäytteestä. Nosta toinen kakkulevy, kostuta, loput piparkakkutäytteestä ja viimeinen kakkulevy päälle. Nosta kakku hetkeksi kylmään, jotta rahka ehtii jähmettyä hieman. Kerman levitys päälle on tämän jälkeen helpompaa.

Vatkaa koristeita varten kuohukerma kovaksi vaahdoksi, mausta sokerilla ja vaniljakreemijauheella oman maun mukaan ja sekoita joukkoon maitorahkat. Levitä täytekakun päälle ja reunoille kerma-rahkaseosta ohut kerros. Nosta kakkukuva kakun päälle. Pursota tähtityllan avulla reunoille ruusupursotukset.

sunnuntai 27. marraskuuta 2016

Helppo luumujuustokakku


Jouluun on enää vajaa kuukausi, joten on aikakin leipoa ensimmäiset jouluherkut. Luumu-juustokakkua ei ole ennen tullut tehtyä ja tämä resepti on myöskin erittäin helppo. Vatkata vain kerma vaahdoksi ja sekoitella aineita keskenään. Maultaan tämä on melko tuhti luumukakku, mutta mikäli pitää luumun mausta, pitää myös tästä kakustakin.

Tein kakun halkaisijaltaan 24cm vuokaan, mutta tähän sopisi paremmin 20cm kokoinen vuoka. Kakku jäi hieman liian matalaksi ja ainakin omaa silmää miellyttää enemmän korkeammat kakut. Koristeina toimi fudgetähdet ja hopeiset helmet. Fudget on tehty toffeemassasta tähtimuotilla. 

Pohja:
200g piparkakkuja
70g voita

Täyte:
6 liivatelehteä
5dl kuohukermaa
½dl sokeria
250g mascarponejuustoa
300g luumumarmeladia
1rkl vaniljakreemijauhetta
1tl kanelia

Vuoraa irtopohjavuoan pohja leivinpaperilla ja voitele reunat kevyesti öljyllä.

Murskaa piparkakut hienoksi muruksi. Sulata voi ja sekoita keksimurun joukkoon. Painele keksiseos irtopohjavuoan pohjalle ja nosta jääkaappiin täytteen valmistamisen ajaksi.

Laita liivatelehdet likoamaan runsaaseen kylmään veteen. Vatkaa kerma vaahdoksi, lisää sokeri. Sekoita keskenään mascarponejuusto, luumumarmeladi, kaneli ja vaniljakreemijauhe. Yhdistä kermavaahdon joukkoon. Kaada täyte keksipohjan päälle ja anna hyytyä jääkaapissa vähintään 4 tuntia, mielellään yön yli jotta maut tasaantuvat.

Irrota kakku vuoasta ja nosta tarjoilulautaselle. Koristele haluamallasi tavalla.