sunnuntai 30. marraskuuta 2014

Pipari - joulukakku


Minua pyydettiin tekemään pikkujouluihin täytekakku ja sain täysin vapaat kädet kakun toteutukseen. Kaikista eniten aikaa meni täytteen maun päättämisessä, sillä en osannut valita kaikista parasta joulutäytteistä; luumu, kaneli, glögi, pipari, karpalo, puolukka jne. Loppujen lopuksi päädyin piparikakkuun, koska löysin täältä siihen sopivan piparisen kakkupohjan. Lisäksi ihastuimme kotona Arlan piparkakkurahkaan, jota jostain syystä en ollut ikinä maistanut.

Kakku maistui mielestäni sopivasti pipariselta, ei kuitenkaan liian voimakkaasti mitä aluksi pelkäsin. Voimakkaan kakkupohjan ja hieman "pliisumman" täytteen yhdistäminen toimi.

Pohja:
3½dl vehnäjauhoja
1½dl perunajauhoja
3tl leivinjauhetta
2tl vaniljasokeria
1tl kanelia
1tl inkivääriä
1tl pomeranssia
1tl kardemummaa
150g voita tai margariinia
3dl sokeria
3 kananmunaa
3dl maitoa

Kostutus:
maito + vaniljasokeri

Täyte:
3dl kuohukermaa
3 prk Arla Piparkakkurahkaa
sokeria ja vaniljasokeria maun mukaan

Koristeet:
3dl kuohukermaa
1 prk maitorahkaa
sokeria maun mukaan
marsipaani joulukukat

Voitele ja korppujauhoita vuoka. (halkaisijaltaan 24cm). Sekoita kuivat aineet keskenään. Vatkaa voi ja sokeri vaahdoksi ja lisää kananmunat yksitellen edelleen vatkaten. Sekoita hitaalla teholla vatkaten joukkoon noin puolet jauhoseoksesta ja tämän jälkeen vuorotellen kädenlämpöistä maitoa ja kuivia aineita. Kaada taikina vuokaan ja paista 175 asteessa n. 55 minuuttia. Kumoa kakku pian paistamisen jälkeen.

Valmista täyte. Vatkaa kerma kovaksi vaahdoksi ja sekoita joukkoon 3 purkkia Arlan piparkakkurahkaa. Mausta sokereilla oman maun mukaan. Täytettä ei kannata maustaa liian sokeriseksi, jotta piparin maku tulee selkeämmin esille.

Halkaise jäähtynyt kakkupohja kolmeen osaan. Nosta alin kakkulevy tarjoilualustalle, kostuta vaniljamaidolla ja levitä päälle puolet piparitäytteestä. Nosta toinen kakkulevy, kostuta, loput piparkakkutäytteestä ja viimeinen kakkulevy päälle. Nosta kakku hetkeksi kylmään, jotta rahka ehtii jähmettyä hieman. Kerman levitys päälle on tämän jälkeen helpompaa.

Vatkaa koristeita varten 3dl kuohukermaa kovaksi vaahdoksi, mausta sokereilla maun mukaan ja sekoita joukkoon maitorahka. Levitä täytekakun päälle ja reunoille kerma-rahkaseosta tasaiseksi kerrokseksi. Pursota lopuksi haluamallasi tavalla kakun reunat.

Koristele kakku jouluisilla koristeilla.

perjantai 14. marraskuuta 2014

Mustikka-valkosuklaavaahto


Idea tähän jälkiruokaan lähti epäonnistuneesta leivonnaisesta. Alunperin oli tarkoitus väsätä cake popseja paseeratusta mustikasta sekä valkosuklaasta, mutta koostumuksen oltua luultua löysempi ei ideaa voinut toteuttaa. Mustikka-valkosuklaa seos oli kuitenkin niin herkullisen makuista, että päätin vaahdottaa joukkoon Flora Vanillaa ja tehdä pieniä jälkiruokamaljoja. Liivatteiden käyttö tässä leivonnaisessa ei ole pakollinen, mikäli aluaa moussemaisemman lopputuloksen. Jälkiruoka on erittäin makea runsaan valkosuklaan määrän vuoksi, joten jos haluat vähemmän makeutta laita vain reilu puolet valkosuklaasta.

1,5dl paseerattua mustikkaa
220g valkosuklaata
2,5dl Flora Vanillaa
3 liivatelehteä

Paina sulaneet mustikat siivilän läpi ja mittaa paseeratusta mustikasta 1,5dl kattilaan. Paloittele joukkoon valkosuklaa ja sulata miedolla lämmöllä, kunnes valkosuklaa on sulanut ja seos kauniin violetti. Anna seoksen jäähtyä kunnolla ja nosta muutamaksi tunniksi jääkaappiin jähmettymään.

Laita liivatelehdet likoamaan runsaaseen kylmään veteen. Vaahdota Flora Vanilla vaahdoksi ja sekoita joukkoon mustikka-valkosuklaaseos. Kuumenna muutama ruokalusikallinen vettä ja sulata ylimääräisestä vedestä puristetut liivatelehdet joukkoon. Kaada liivateseos ohuena nauhana vaahdon joukkoon ja sekoita hyvin. Annostele vaahto annoslaseihin ja anna hyytyä jääkaapissa muutama tunti. Koristele valkosuklaasydämmillä.

! Jos haluat jälkiruoasta raidallisen, sulata liivateseos ensin Flora Vanilla vaahdon joukkoon ja vasta tämän jälkeen sekoita mustikka-valkosuklaaseos mukaan. Sekoita vain vähän, jotta saat kuviot erottumaan hyvin.

Tuulihatut kinkkutäytteellä


Ensimmäiset onnistuneet tuulihatut! Olen näitä muutaman kerran aiemmin tehnyt, mutta taikinan valmistusvaiheessa jokin on mennyt pieleen. Tällä ohjeella ei kuitenkaan valmistuksessa ollut mitään ongelmia, vaikka olin koko ajan varautunut etteivät näiden lopputulos ole hyvä. Kyseinen resepti on peräisin täältä. Itselleni tästä ohjeesta tuli 32 kappaletta tuulihattuja.

Täyte oli myös ihanan makuista, vaikka siihen tulikin vain muutamaa ainetta. Varsinkin suolakurkku antaa täytteelle hyvää makua. Tuulihatut ovat siitä myös hyviä, että täytteeseen voi laittaa mitä vain oman maun mukaan.

Taikina:
2½dl vettä
100g voita
2½dl vehnäjauhoja
3 kananmunaa

Täyte:
225g savukinkkua
200g ruohosipulituorejuustoa
1 suolakurkku
ripaus mustapippuria

Koristeeksi:
persiljaa

Mittaa vesi ja voi kattilaan, lämmitä kunnes voi on sulanut. Sekoita vispilän avulla mukaan vehnäjauhot ja jatka sekoittamista puukauhalla. Sekoittele niin kauan, kunnes vehnäjauhot ovat turvonneet ja seos on reunoilta ja pohjasta irtoava möykky. Nosta kattila pois liedeltä ja anna jäähtyä n. 5 minuuttia. Lisää seokseen kananmunat yksitellen, voimakkaasti sähkövatkaimella vatkaten. Laita taikina pursotuspussiin, jossa on iso tähtitylla ja pursottele pieniä nokareita leivinpaperin päälle. Muista, että tuulihatut kohoavat uunissa kaksinkertaiseksi, joten jätä pursotusvaiheessa tuulihattuihin kunnon välit.

Paista 200 asteessa n. 25 minuuttia, kunnes tuulihatut ovat kauniin ruskeita. Älä avaa uunin luukkua kesken paiston.

Valmista täyte. Pilko savukinkku ja suolakurkku pieneksi kuutioksi. Sekoita kaikki täytteen ainekset keskenään.

Tee jäähtyneisiin tuulihattuihin pieni reikä, jonka kautta pursota täyte tuulihattujen sisään. Koristele persiljalla.

perjantai 7. marraskuuta 2014

Dallaspullat


Pullien leipominen on viimeaikoina jäänyt vähemmälle. Olen kuitenkin kauan haaveillut itsetehdyistä dallaspullista, joita päätin vapaapäivän kunniaksi nyt leipoa. Nämä pullat menevät kyllä heti top-listan kärkeen, vielä kun laittaa täytettä pulliin runsaasti. Täyte ei ollut lainkaan pliisun makuinen vaan vaniljan maun maistoi hyvin.

Pullataikina:
5dl maitoa
50g hiivaa
2dl sokeria
1tl suolaa
1 kananmuna
16dl vehnäjauhoja
175g margariinia

Täyte:
250g margariinia
400g Valion vaniljarahkaa
2dl sokeria
1,5dl vaniljakreemijauhetta

Liota hiiva kädenlämpöiseen maitoon, lisää sokeri, suola ja kananmuna. Sekoita joukkoon puolet jauhoista ja margariini, viimeiseksi sekoita loput jauhot mukaan. Vaivaa taikinaa ja anna kohota. 

Valmista täyte. Pehmitä hieman margariinia mikrossa, ÄLÄ sulata. Sekoita kaikki täytteen ainekset voin joukkoon.

Vaivaa pullataikinaa hyvin ja jaa taikina kahteen osaan. Kaulitse taikina suorakaiteen muotoiseksi levyksi, levitä pinnalle puolet täytteestä ja kääri tiiviille rullalle. Leikkaa rullasta n. 1½cm levyisiä paloja ja asettele pellille. Tee sama lopulle pullataikinalle. Anna pullien kohota vielä leivinpaperin päällä. Voitele dallaspullat kananmunalla ja paista 200 asteessa n. 10 minuuttia, kunnes ne ovat kauniin ruskeita.

sunnuntai 2. marraskuuta 2014

Suolainen piirakka


Viime viikonlopun leivonnaisista oli jäänyt jääkaappiin pieniä määriä erilaisia aineksia, jotka sitten yhdistin tähän suolaiseen piirakkaan. Hassut ainemäärät johtuvat siis siitä, mutta onneksi suolaisiin piirakoihin voi täytteeseen laittaa summissa mitä vain. Olen myös jo pitkään halunnut testata Créme Bonjourin käyttämistä piirakoiden täytteeseen, toimii! Piirakka sai mukavasti myös makua sen kautta, eikä mausteiden kanssa tarvinnut vänkslätä lainkaan.

Pohja:
150g voita tai margariinia
5dl vehnäjauhoja
1tl leivinjauhetta
1½dl juustoraastetta
200g kermaviiliä

Täyte:
2,5dl mustapippuri - Créme Bonjouria
2 kananmunaa
1dl savujuustokermaa
120g palvikinkkua
140g punaleima-emmentalia
1 pieni keltainen paprika

Sekoita keskenään vehnäjauhot ja leivinjauhe. Nypi huoneenlämpöinen voi tai margariini yhdessä jauhoseoksen kanssa. Lisää joukkoon juustoraaste. Sekoita kermaviili nopeasti sekoittaen, älä vaivaa taikinaa. Laita taikina jääkaappiin noin tunnin ajaksi "jähmettymään". Kaulitse taikina jauhoja apuna käyttäen ohueksi levyksi ja nosta voidellun piirakkavuoan pohjalle ja reunoille.

Valmista täyte. Sekoita keskenään Créme Bonjour, kananmunat sekä savujuustokerma. Pilko palvikinkku pieneksi kuutioksi, raasta punaleima-emmental ja lisää ne täytteen joukkoon. Kaada täyte pohjan päälle. Suikaloi paprika ja asettele suikaleet täytteen pinnalle. 

Paista 175 asteessa n. 30-35minuuttia, kunnes reunat ovat saaneet väriä.

lauantai 25. lokakuuta 2014

Mustikka-vaniljajuustokakku


Bellebaien  blogista löysin niin suloisesti koristellun juustokakun, jota oli ihan pakko testata. En halunnut tehdä valkosuklaatäytettä, joten korvasin sen vaniljatäytteellä. Mustikka ja vanilja sopivat loistavasti yhteen juustokakuissa, eikä kakusta tule liian makea. Jos käytät koristeluissa pensasmustikoita ja kermavaahto pursotuksia, muista aloittaa koristelu ulkoreunasta! Itse aloitin koristelun keskeltä, enkä tietenkään tehnyt aloitusta täysin keskeltä kakkua. Onneksi virheistä oppii ja ensikerralla ollaan taas viisaampia!

Pohja:
200g tummia täytekeksejä
50g voita

Mustikkatäyte:
5 liivatelehteä
200g mustikoita
1dl sokeria
2dl kermaa
200g maustamatonta tuorejuustoa
pieni tilkka vettä

Vaniljatäyte:
3 liivatelehteä
2dl kuohukermaa
200g vaniljatuorejuustoa
2/3prk Valion vanilja-mausterahkaa
3/4dl sokeria
2rkl maitoa
1 vaniljatanko

Koristeet:
1dl kuohukermaa
pensasmustikoita

Sulata voi. Murskaa täytekeksit muruksi ja sekoita voisulan kanssa. Painele pohja leivinpaperilla vuorattuun irtopohjavuokaan.

Valmista mustikkatäyte. Laita liivatelehdet likoamaan runsaaseen kylmään veteen. Soseuta mustikat. Vatkaa kerma vaahdoksi ja lisää kermavaahdon joukkoon sokeri ja notkistettu tuorejuusto. Kuumenna tilkka vettä kiehuvaksi ja sulata siihen ylimääräisestä vedestä puristetut liivatelehdet. Kaada liivateseos ensin ohuena nauhana mustikkasoseen joukkoon. Sekoita lopuksi kermavaahdoseos ja mustikkasose. Kaada täyte keksipohjan päälle ja nosta jääkaappiin seuraavan täytteen valmistamisen ajaksi.

Valmista vaniljatäyte. Laita liivatelehdet likoamaan kylmään veteen. Vatkaa kerma vaahdoksi ja sekoita joukkoon notkistettu tuorejuusto, vanilja-mausterahka ja sokeri. Kiehauta maito kattilassa yhdessä halkaistujen vaniljatankojen kanssa. Liota ylimääräisestä vedestä puristetut liivatelehdet vaniljamaidon joukkoon ja kaada seos ohuena nauhana täytteeseen. Kaada täyte mustikkatäytteen päälle ja anna hyytyä jääkaapissa mielellään yön yli.

Koristele kakku pensasmustikoilla ja kermavaahdolla.

Voileipäkakku kinkku-meetvursti-täytteillä


Voileipäkakut ovat ehdottomasti suosikkejani suolaisista leivonnaisista, mutta silti niitä tulee tehtyä harvoin. Oikeastaan en voi sanoa edes että harvoin, sillä tämä oli toinen kokonaan itse valmistamani voileipäkakku.

Lähdin etsimään sopivaa voileipäkakun reseptiä ensimmäiseksi kinuskikissan sivuilta, sillä sieltä aina vaan löytyy ne parhaimmat reseptit. Löysin koristeluiltaan upean onnenkakku ohjeen, mitä oli heti pakko päästä kokeilemaan. Aluksi minun piti käyttää ohjeen mukaan ruisvuokaleipää, mutten kolmesta isosta ruokakaupasta löytänyt kyseistä leipää, minkä jälkeen päädyin käyttämään vain graham-paahtoleipää. Neliapiloiden lehtikuvio ei tietenkään erotu paahtoleivästä niin hyvin, mutta makuhan se pääasia on.

25 palaa graham-paahtoleipää
Kostutus:
maito

Kinkkutäyte:
200g palvikinkkua
1½ maustekurkkua
100g purjoa
2 prk (á 125g) piparjuurituorejuustoa
200g ranskankermaa
2tl sinappia

Meetvurstitäyte:
150g meetvurstisiivuja
2 punaista paprikaa
200g ruohosipulituorejuustoa
200g ranskankermaa

Koristeet:
kurkkusiivut
persilja

Pilko palvikinkku, maustekurkku ja purjo pieneksi kuutioksi. Muista valuttaa maustekurkut hyvin, ettei ne vetistä täytettä liikaa. Sekoita kaikki kinkkutäytteen ainekset sekaisin ja nosta jääkaappiin toisen täytteen valmistaisen ajaksi.

Pilko meetvursti ja paprikat pieneksi kuutioiksi. Sekoita kaikki täytteen aineet keskenään.

Leikkaa leipäviipaleista ohuelti reunat pois. Tee neljään paahtoleipään neliapilakuvio pienellä sydänmuotilla. Laita kuvioidut leipäviipaleet tuorekelmulla vuoratulle tarjottimelle. Kostuta maidolla. Levitä puolet kinkkutäytteestä leipien päälle, muista painella kuviokohtiin täyte hyvin. Nosta toiset neljä leipää täytteen päälle, kostuta ja levitä puolet meetvurstitäytteestä leipien päälle. Jatka näin, kunnes kaikki täytteistä on käytetty. Nosta viimeiset leipäviipalet täytteen pinnalle, kostuta ja vuoraa voileipäkakku kelmulla. Nosta jääkaappiin ja anna olla siellä yön yli, jotta maut tasaantuvat.

Kumoa voileipäkakku tarjoilulautaselle. Leikkaa tuorekurkusta juustohöylällä siivuja kakun reunoille. Voit käyttää kurkkujen kiinnitykseen apuna esimerkiksi tuorejuustoa, jotta siivut pysyvät reunoille paremmin. Nostele pinnalle vielä persiljanippuja.

Aurajuustopiirakka


Saimme tänään uuteen kotiimme ensimmäiset tupari-vieraat ja tässä yksi tarjottavista. Tämä suolainen piirakka on hyvä esimerkki siitä, miten muutamalla aineella saa loistavan makuisen lopputuloksen. Savujuustokerma kruunaa tämän juustopiirakan. Juustojen sekä etenkin aurajuuston ystäville tämä on loistava tarjottava. Ohje on peräisin suklaapossun blogista.

Pohja:
150g voita tai margariinia
5dl vehnäjauhoja
1tl leivinjauhetta
1½dl juustoraastetta
200g kermaviiliä

Täyte:
1pkt (170g) aurajuustoa
170g punaleima-emmentalia
3 kananmunaa
3dl savujuustokermaa
mustapippuria


Sekoita keskenään vehnäjauhot ja leivinjauhe. Nypi huoneenlämpöinen voi tai margariini yhdessä jauhoseoksen kanssa. Lisää joukkoon juustoraaste. Sekoita kermaviili nopeasti sekoittaen, älä vaivaa taikinaa. Laita taikina jääkaappiin noin tunnin ajaksi "jähmettymään". Kaulitse taikina jauhoja apuna käyttäen ohueksi levyksi ja nosta voidellun piirakkavuoan pohjalle ja reunoille.

Valmista täyte. Murusta aurajuusto ja raasta punaleima-emmental juusto. Sekoita kaikki täytteen ainekset keskenään, mausta mustapippurilla maun mukaan. Kaada täyte pohjan päälle. Paista 175 asteessa noin 30 minuuttia, kunnes pinta on saanut väriä.

sunnuntai 10. elokuuta 2014

Vanilja-marjapiirakka


Syksyn tulo on ihanaa aikaa, sillä silloin saa alkaa leipomaan erilaisia leivonnaisia marjoista ja omenoista. Kinuskikissan blogista löysin ihanalta kuullostavan marjapiirakan, missä oli vaniljatäytettä mukana. Kinuskikissan ohjeet eivät ole vielä ikinä pettäneet, sillä tämäkin oli suussasulavaa. Kaikenlisäksi pohjassa maistui mukavasti kardemumma ja inkivääri, suosittelen kokeilemaan!

Pohja:
150g voita tai margariinia
1dl sokeria
1 kananmuna
3dl vehnäjauhoja
1tl leivinjauhetta
1½tl kardemummaa
½tl inkivääriä

Vaniljatäyte:
3/4dl perunajauhoja
½dl sokeria
4dl kevytmaitoa
1 keltuainen
1 vaniljatanko
250g mascarponejuustoa
1 kananmuna

Marjatäyte:
 5dl vadelma-mustikkasekoitusta
2rkl perunajauhoja

Koristeeksi:
sitruunamelissaa

Voitele piirakkavuoka (halkaisijaltaan 24-26cm). Vatkaa voi ja sokeri vaahdoksi, lisää kananmuna edelleen vatkaten. Sekoita kuivat aineet keskenään ja sekoita taikinan joukkoon. Levitä taikina vuoan pohjalle ja reunoille jauhoja apuna käyttäen.

Valmista vaniljatäyte. Sekoita kattilassa perunajauhot ja sokeri, lisää joukkoon maito ja keltuainen. Halkaise vaniljatanko pituussuunnassa ja kaavi sisältä siemenet kattilaan. Lisää sekaan myös vaniljatangon puolikkaat. Kuumenna liedellä koko ajan sekoittaen, kunnes kiisseli pulpahtaa. Poista vaniljatangon puolikkaat.

Sekoita vispilällä mascarpone ja kananmuna tasaiseksi, lisää joukkoon vaniljakiisseli. Kaada vaniljatäyte pohjan päälle.

Survo marjat kulhossa haarukalla ja sekoita perunajauhot joukkoon. Lusikoi marjaseos vaniljatäytteen pinnalle tasaiseksi kerrokseksi. Paista piirakkaa 200 asteessa noin 40 minuuttia. Anna jäähtyä ja koristele sitruunamelissan lehdillä.

Kana-aura wrapit


Nopeasti valmistuvat wrapit sopivat loistavasti väli-ja iltapalaksi sekä illanistujaisiin. Makuvaihtoehtoja on myös runsaasti ja kaikkia reseptejä voi muokata juuri sellaiseksi, kun itse haluaa. Nämä wrapit maistuvat vahvasti aurajuustolta, joten jos et ole sen suuri ystävä, voit puolittaa sen määrän. Jos haluat wrappeihin enemmän tulisuutta, lisää chilijauhetta. Vain mielikuvitus on rajana!

400g maustamatonta broilerin filettä
150g ananasta
100g aurajuustoa
150g pippurisekoitus-tuorejuustoa

3-4 tortillalevyä
jääsalaattia

Paista broilerin fileet uunissa 200 asteessa n. 20-25 min, kunnes ne ovat saaneet hieman väriä. Voit paistaa kanat myös paistinpannulla. Anna jäähtyä. Pilko ananas pieniksi paloiksi. Sekoita kaikki ainekset kulhossa sekaisin.

Nosta tortillalevyn päälle 1/3 täytteestä, levitä tasaiseksi. Revi salaatinlehdistä pieniä paloja täytteen pinnalle. Kääri tortilla tiukasti rullalle. Leikkaa n. 2cm kokoisia paloja. Voit laittaa hammastikun pidikkeeksi, että wrapit pysyvät paremmin kasassa. Nosta Kana-aura wrapit hetkeksi jääkaappiin, sillä täysin kylminä ne ovat parhaimmillaan.