Tämän voileipäkakun olen tehnyt aikaisemminkin, ohjeen löydät täältä. Tälläkertaa tein suorakulmion mallisena ja hieman erilaiset koristeet. Grahampaahtoleipiä tähän kakkuun tulee yhteensä 16 kappaletta. Koristeina kinkkua, rucolaa ja kurkkua.
sunnuntai 19. kesäkuuta 2016
Pääsiäisrulla
Olen jo kauan halunnut testata kuvioiden tekemistä kääretortun pintaan. En itse välitä kääretortun mausta suuremmin, mutta tein tämän sukulaisille pääsiäisen kahvipöytään. Tämä kääretorttu poikkeaa muista, sillä tähän taikinaan lisätään myös voita. Voin myötä kääretortun rakenne on myös hieman tahmeampi. Täytteenä pääsiäisen teemaan sopivana appelsiinirahkaa ja persikkaa. Resepti kinuskikissan blogista.
Kuviotaikina:
1 kananmunan valkuainen
½dl sokeria
½dl vehnäjauhoja
25g voita (huoneenlämpöisenä)
oranssia, vihreää ja pinkkiä pastaväriä¨
Rahkatäyte:
600g Valio appelsiinirahkaa
½dl vaniljakreemijauhetta
250g valutettuja persikkakuutioita
Rullataikina:
3/4dl vehnäjauhoja
3/4dl leivinjauhetta
50g voita
3 kananmunaa
1 1/4dl sokeria
Aloita kuviotaikinasta. Laita kulhoon valkuainen, sokeri ja vehnäjauhot. Sekoita vatkaimella tasaiseksi massaksi. Lisää joukkoon pehmeä voi, sekoita. Jaa taikina kolmeen osaan ja värjää jokainen eriväriseksi pastaväreillä. Laita taikinat pursotuspusseihin ja leikkaa päihin pienet aukot.
Vuoraa pelti (30 x 38 cm) leivinpaperilla ja pursota päälle erilaisia kuvioita pellin pitkän sivun suuntaisesti. Laita pelti jääkaappiin pariksi tunniksi, kunnes kuviot ovat jähmettyneet. Voit laittaa pellin myös pakkaseen, mikäli mahtuu.
Valmista täyte. Sekoita appelsiinirahkan joukkoon vaniljakreemijauhe ja valutetut persikkakuutiot. Nosta jääkaappiin.
Yhdistä rullataikinaan tulevat vehnäjauhot ja leivinjauhe keskenään. Sulata voi ja anna hetken jäähtyä. Erottele keltuaiset ja valkuaiset eri kulhoihin. Vaahdota ensin valkuaiset ja lisää vatkaamisen aikana joukkoon puolet sokerista pieni määrä kerrallaan. Jätä vaahto notkeaksi ja kiiltäväksi, älä vatkaa liian kauaa. Lisää keltuaisten joukkoon loput sokerista, vatkaa vaaleankeltaiseksi, kuohkeaksi vaahdoksi. Yhdistä keltuais- ja valkuaisvaahdot keskenään. Sekoita joukkoon ensin vähän jauhoseosta nuolijalla käännellen. Lisää sitten voisulaa pienissä erissä vuorotellen lopun jauhoseoksen kanssa. Sekoita huolellisesti kulhon pohjaa myöten. Kaada taikina pellille kuvioiden päälle ja levitä nopeasti tasaiseksi. Paista 200 asteessa n. 7 minuuttia.
Kumoa torttupohja leivinpaperille, irrota leivinpaperi päältä. Kumoa levy uudestaan sokeroidun leivinpaperin päälle, jotta kuviopuoli tulee alaspäin. Anna jäähtyä. Pohjan jäähdyttyä huoneenlämpöiseksi, levitä täyte levyn pinnalle. Kääri leivinpaperia apuna käyttäen rullaksi lyhyemmästä sivusta alkaen. Nosta rulla jääkaappiin jähmettymään.
Mämmikakku
Kinuskikissan sivuilta bongattu resepti taas kyseessä. Nykyään on hienoa, kun kakkuihin yhdistellään niin paljon erilaisia makuja. En ainakaan ennen ollut törmännyt mämmiin juustokakun muodossa. Mämmiä kiilteessä ja vaniljakastiketta täytteessä; kuullostaa täydelliseltä yhdistelmältä. Sisälle on "piilotettu" vielä säilykepersikkaa, mikä raikastaa makua.
Mielestäni kakku oli hyvän makuista ja mukava versio pääsiäisen kahvipöytään. Maistui toki niin erilaiselta mitä juustokakut yleensä. Jos tykkää mämmistä, tykkää varmasti tästä kakustakin.
Kakku tehty halkaisijaltaan 24cm kokoiseen vuokaan.
Pohja:
200g dominokeksejä
50g voita
Pohjan päälle:
2tlk persikkaviipaleita
Vaniljatäyte:
7 liivatelehteä
5dl vispikermaa
2½rkl tomusokeria
1 vaniljatanko
500g paksua Valio Vanilla - vaniljakastiketta
½dl vettä
Mämmikiille:
3 liivatelehteä
½dl persikoiden lientä
400g mämmiä
Koristelu:
Kinder-suklaamunia
Suklaarae-karkkeja
Vuoraa irtopohjavuoan pohja leivinpaperilla. Sivele reunoihin öljyä. Murskaa dominot hienoksi muruksi. Sulata voi ja kaada keksimurun joukkoon. Painele seos vuoan pohjalle. Valuta persikat huolellisesti (säästä kuitenkin mämmikiilteeseen persikoiden lientä ½dl). Asettele persikkaviipaleita keksipohjan päälle. Nosta jääkaappiin täytteen valmistamisen ajaksi.
Valmista täyte. Laita liivatelehdet likoamaan runsaaseen kylmään veteen. Mittaa kulhoon vispikerma ja tomusokeri. Halkaise vaniljatanko pituussuunnassa ja kaavi sisältä siemenet kulhoon. Vatkaa vaahdoksi. Sekoita joukkoon Vanilla-vaniljakastike. Kuumenna vesi kiehuvaksi ja sulata ylimääräisestä vedestä puristetut liivatelehdet joukkoon. Kaada ohuena nauhana täytteeseen. Kaada täyte vuokaan ja anna hyytyä jääkaapissa kolme tuntia ennen kiilteen valmistamista.
Valmista kiille. Laita liivatelehdet likoamaan kylmään veteen. Kuumenna persikoiden liemi kattilassa kiehuvaksi ja sulata joukkoon ylimääräisestä vedestä puristetut liivatelehdet. Lisää joukkoon mämmi ja sekoita huolellisesti. Kaada seos täytteen päälle ja anna hyytyä jääkaapissa vähintään kaksi tuntia, mielellään yön yli.
Irrota kakku vuoasta ja aseta tarjoilulautaselle. Koristele kakku suklaamunilla ja rakeilla.
Mehevät feta-tomaattimuffinssit
Tämän reseptin bongasin suklaapossun blogista, suolaisia muffinsseja harvemmin tulee tehtyä. Nämäkin tein itse asiassa jo talvella, mutta sain nyt vasta aikaiseksi kirjoittaa reseptin tännekin. Feta tuo näihin mukavasti suolaisuutta, eivätkä nämä ole lainkaan mauttomia. Erittäin kosteita ja "tahmeita" nämä muffinssit ovat ja kirsikkatomaatti keskellä vetistää vielä lisää rakennetta. Maultaan kuitenkin erinomaisia, mutta ehkä ensikerralla jättäisin tomaatin keskeltä pois.
n. 12 kpl
2½dl vehnäjauhoja
1½dl grahamjauhoja
2½tl leivinjauhetta
1tl suolaa
1tl oreganoa
1 kananmuna
250g maitorahkaa
1½dl maitoa
½dl öljyä
200g fetajuustoa
12kpl kirsikkatomaatteja
Sekoita jauhot, leivinjauhe, suola ja oregano keskenään. Sekoita myös kananmuna, maitorahka, maito ja öljy keskenään. Lisää nesteet jauhojen joukkoon, sekoita. Aineiden ei tarvitse tässä vaiheessa olla kunnolla sekaisin. Pilko fetajuusto pienemmiksi paloiksi, säästä vajaa puolet fetapaloista päälle ja lisää loput taikinaan. Kääntele aineet sekaisin varovasti. Lusikoi taikina rasvattuihin muffinivuoan koloihin. Paina jokaiseen koloon yksi kirsikkatomaatti keskelle taikinaa ja ripottele pinnalle loput fetajuuston palaset.
Paista 175 asteessa n. 25 minuuttia.
sunnuntai 27. maaliskuuta 2016
Mangojuustokakku
Tämä mangojuustokakku oli ensimmäinen juustokakku minkä olen tehnyt. Monissa juhlissa on ollut tarjolla ja paljon kehuja saanut. Tämän ohje löytyy myös aiemmin kirjoitettuna täältä, mutta ihan mukava saada kakusta myös vähän tarkempikin ja "päivitetty" kuva blogiin. Tässä ohjeessa on muutettuna täytekeksit digestivekekseihin sekä säilykemango on vaihdettu bonne premium mangososeeksi. Kakku on maultaan raikas.
Kakun koristeissa on käytetty tummasuklaata ja valkosuklaata.
Pohja:
200g digestive-keksejä
75g voita
Täyte:
6 liivatelehteä
400g maustamatonta tuorejuustoa
½dl sokeria
1tl vaniljasokeria
½dl sitruunamehua
4dl kuohukermaa
5dl Bonne premium mangososetta
Kiille:
3dl mangososetta
4 liivatelehteä
Vuoraa irtopohjavuoan pohja leivinpaperilla ja sivele reunat öljyllä, jotta valmis kakku irtoaa helpommin.
Sulata voi ja anna jäähtyä. Murskaa digestivekeksit hienoksi muruksi ja sekoita voisulan kanssa. Levitä keksiseos vuoan pohjalle. Nosta jääkaappiin täytteen valmistamisen ajaksi.
Laita liivatelehdet likoamaan runsaaseen kylmään veteen. Notkista tuorejuusto ja lisää joukkoon sokeri, vaniljasokeri ja sitruunamehu. Vatkaa kerma vaahdoksi. Ota mangososeesta erilleen ½dl ja kaada loput 4½dl mangososeesta kermavaahdon joukkoon. Kuumenna ½dl mangososetta kiehuvaksi ja sulata siihen ylimääräisestä vedestä puristetut liivatelehdet. Kaada liivateseos ohuena nauhana tuorejuustoseoksen joukkoon. Yhdistä lopuksi seos kermavaahdon joukkoon. Kaada täyte keksipohjan päälle ja anna hyytyä jääkaapissa vähintään 4 tuntia, mielellään yön yli.
Valmista kiille. Laita liivatelehdet likoamaan runsaaseen kylmään veteen. Kiehauta ½dl mangososeesta ja sulata ylimääräisestä vedestä puristetut liivatelehdet soseen joukkoon. Kaada liivateseos ohuena nauhana lopun soseen joukoon ja kaada kiille täytteen päälle. Anna hyytyä jääkaapissa vielä pari tuntia ennen vuoan irroittamista.
Irrota kakku vuoasta ja nosta tarjoilulautaselle. Koristele tummalla- ja valkosuklaalla.
Lakka-sitruunajuustokakku
Käytiin jokunen aika sitten lapissa ja siellä maistoin ensimmäistä kertaa lakkajuustokakkua. En ollut aiemmin sitä missään maistanut, eikä toki tullut mieleenkään kuinka hyvin se juustokakkuihin sopii! Lakka sopii erittäin hyvin sitruunatäytteen kaveriksi, mutta toki myös vaniljatäyte sopisi myös.
Kakku on mukavan raikas ja täyte maistuu reippaasti sitruunalta. Kakkua kehuttiin myös paljon, juurikin sen raikkauden vuoksi. Suosittelen kokeilemaan! Omasta mielestäni kakku ei kaipaa minkäänlaisia koristeita, lakka itsessään on hienon näköinen.
Pohja:
250g digestive keksejä
75g voita
Täyte:
2dl kuohukermaa
½dl sokeria
200g maustamatonta tuorejuustoa
1prk Valion sitruunarahkaa
1 sitruunan raastettu kuori
1 sitruunan mehu
6 liivatelehteä
Kiille:
500g lakkoja
tilkka vettä
4 liivatelehteä
Sulata voi ja anna jäähtyä. Murskaa digestive keksit hienoksi muruksi ja sekoita voisulan kanssa keskenään. Painele keksiseos leivinpaperilla vuoratun irtopohjavuoan pohjalle.
Valmista täyte. Laita liivatelehdet likoamaan runsaaseen kylmään veteen. Lisää kerman joukkoon sokeri ja vatkaa vaahdoksi. Notkista tuorejuusto ja sekoita joukkoon sitruunarahka, raastettu sitruunankuori ja ½ sitruunan mehu. Kuumenna toisen sitruunanpuolikkaan mehu kiehuvaksi ja sulata siihen ylimääräisestä vedestä puristetut liivatelehdet. Kaada liivateseos ohuena nauhana tuorejuusto-rahkaseoksen joukkoon ja sekoita huolellisesti. Yhdistä seos kermavaahdon joukkoon ja kaada keksipohjan päälle. Anna hyytyä jääkaapissa vähintään 3 tuntia ennen kiilteen laittamista.
Valmista kiille. Laita liivatelehdet likoamaan kylmään veteen. Kuumenna tilkka vettä kiehuvaksi ja sulata siihen ylimääräisestä vedestä puristetut liivatelehdet. Kaada liivateseos ohuena nauhana lakkojen joukkoon. Kaada kiille täytteen pinnalle ja anna hyytyä vielä muutama tunti ennen kakun irroittamista vuoasta.
Persikka-rahkapiirakka
Rahkapiirakat sopivat loistavasti pääsiäisen kahvikattaukseen. Testasin kinuskikissan sivuilta löytämääni rahkapiirakan ohjetta, vaihdoin vain aprikoosit persikkaan. Täytteeseen tuleva appelsiinirahka toi kivasti vaihtelua näihin "tavallisiin" rahkapiirakoihin verrattuna. Ehdottomasti kokeilemisen arvoinen piirakka!
Tein piirakan kahteen pienempään vuokaan, mutta ohje on mitoitettu yhteen normaalikokoiseen piirakkavuokaan.
Muropohja:
150g voita
1dl sokeria
1 kananmuna
3dl vehnäjauhoja
1tl leivinjauhetta
Appelsiinirahkatäyte:
400g Valion appelsiinirahkaa
3 kananmunaa
1½dl kuohukermaa
2rkl sokeria
2tl vaniljasokeria
300g säilykepersikkaa
Vatkaa voi ja sokeri vaahdoksi, sekoita joukkoon kananmuna. Sekoita vehnäjauhot ja leivinjauhe keskenään ja lisää taikinan joukkoon muutamassa erässä. Levitä taikina jauhoja apuna käyttäen voidellun piirakkavuoan pohjalle ja reunoille.
Valuta säilykepersikat hyvin. Leikkaa persikoista viipaleita ja asettele muropohjan päälle haluamallasi tavalla.
Sekoita kaikki täytteen aineet keskenään. Kaada täyte pohjan päälle. Voit koristella pinnan halutessasi persikkalohkoilla.
Paista 200 asteessa noin 35 minuuttia.
sunnuntai 8. marraskuuta 2015
Suklaa-cashewpiirakka
Löysin marianpienileipomo blogista erittäin herkullisen näköisen suklaapiirakan, oli pakko kokeilla! Olin ajatellut pohjan olevan ihanan pehmeä rakenteeltaan, mutta se olikin enemmän keksimäinen. Aluksi oli hankala leikata piirakkaa ja pohjanpalasia lentelikin kahvipöydällä kun alettiin lusikoida palasia. Maku oli kuitenkin erittäin hyvä, maistui kunnolla suklaalta. Alkuperäisessä ohjeessa oli myös tuplamäärä täytettä (maitosuklaa ja kerma), mutta tähän ohjeeseen puolitin määrän. Ainakaan itse en saanut kuin sen puolet piirakan pinnalle mahduttua.
140g voita
3dl vehnäjauhoja
1dl sokeria
1dl kaakaojauhetta
1tl vaniljasokeria
2 kananmunan keltuaista
Täyte:
70g cashewpähkinöitä
ripaus suolaa
200g maitosuklaata
1dl kermaa
Sekoita jauhot, sokerit ja kaakaojauhe keskenään. Lisää joukkoon huoneenlämpöinen voi ja nypi voi jauhojen joukkoon, kunnes seos on murumaista. Lisää keltuaiset joukkoon yksitellen ja vaivaa taikinasta kiinteä pallo. Litistä taikinapallo ja kääri se tuorekelmuun, anna levätä jääkaapissa ainakin tunnin verran. Voitele pitkän mallinen vuoka (12cm x 36cm). Painele taikina vuoan pohjaan ja reunoille. Laita pohjan päälle leivinpaperia ja kaada päälle riisiä tai kuivia papuja painoksi. Paista 200 asteessa 15 minuuttia. Ota leivinpaperi ja riisi pois ja paista pohjaa vielä n. 10 minuuttia Anna pohjan jäähtyä.
Valmista täyte. Murskaa cashew pähkinät ja levitä pohjan päälle. Ripottele päälle ripaus suolaa. Sulata suklaa vesihauteessa tai mikrossa. Kiehauta kerma ja kaada sulanut suklaa kuuman kerman joukkoon, sekoita tasaiseksi. Kaada suklaaseos pähkinöiden päälle ja levitä pinta tasaiseksi. Laita piirakka jääkaappiin jähmettymään. Koristele cashewpähkinöillä ja suklaakarkeilla.
Puolukkajuustokakku
Puolukan mausta en erityisemmin pidä, mutta juustokakuissa nämä menee heti lemppareiden joukkoon. En tiedä mistä johtuu, vaikka tässäkin kakussa puolukan maku tulee hyvin esille. Tämän ohjeen löysin suklaapossun blogista, muutin vain pohjan keksipohjaksi.
Käytin tässä ohjeessa myös ensimmäistä kertaa liivatejauhetta! Oon tottunu aina käyttämään liivatelehtiä ja koska niiden käytössä ei missään vaiheessa ole mitään ongelmaa ollut, niin ei ole tullut testattua liivatejauhetta. Rakenteeltaan tämä oli kuitenkin enemmän moussemainen ja omasta mielestäni juustokakun kuuluu olla enemmän "jämäkämpi". Lisäksi täyte ja kiille oli värjäyttänyt reunan siniseksi, onneksi kakku ei ollut juhlatarjottavana. Kiille oli myös hieman mauton, mutta makuasioitahan nämä ovat. Varmasti aion kokeilla tätä reseptiä toistekin, mutta vain liivatelehtiä käyttämällä ja ilman kiillettä.
Pohja:
200g digestive-keksejä
50g voita tai margariinia
Täyte:
400g puolukoita
2dl vispikermaa
250g mascarponea
250g maitorahkaa
1,25dl sokeria
3tl liivatejauhetta
3rkl sitruunan mehua
Päälle:
2½dl vatkattavaa vaniljakastiketta (ei vatkata!)
2 liivatelehteä
Murskaa digestivet murskaksi. Sulata voi ja sekoita keksimurun joukkoon. Painele leivinpaperilla vuorattuun irtopohjavuokaan.
Valmista täyte. Soseuta puolukat sauvasekoittimella tasaiseksi. Sekoita liivatejauhe ja sitruunan mehu keskenään. Vatkaa kerma vaahdoksi. Vatkaa joukkoon tuorejuusto, rahka ja sokeri. Vatkaa joukkoon myös soseutetut puolukat. Kuumenna liivateseosta mikrossa n. 20 sekunttia, kunnes liivate on kokonaan sulanut. Kaada ohuena nauhana täytteen joukkoon täytettä koko ajan sekoittaen. Kaada täyte pohjan päälle ja anna hyytyä jääkaapissa vähintään 4 tuntia.
Valmista vaniljakiille. Laita liivatelehdet likoamaan kylmään veteen n. 5 minuutiksi. Kuumenna liivatelehtiä pienessä mikron kestävässä kulhossa n. 15 sekuntia, kunnes ne sulavat kokonaan. Kaada vaniljakastike kulhoon. Kaada liivateseos ohuena nauhana kastikkeen joukkoon, koko ajan sekoitellen. Älä vatkaa liikaa, jotta joukkoon ei tule ilmakuplia. Kaada kiille kakun äälle ja laita takaisin jääkaappiin hyytymään.
Irrota kakku vuoasta ja koristele haluamallasi tavalla.
sunnuntai 18. lokakuuta 2015
Mustikkainen raitakakku
Pohja:
100g mustia täytekeksejä
25g voita tai margariinia
4dl kermaa
400g vaniljarahkaa
½dl sokeria
Täyte1:
2dl mustikoita
2 liivatelehteä
tilkka vettä
Täyte2:
½dl mustikoita
2 liivatelehteä
1tl vaniljasokeria
100g vaniljatuorejuustoa
tilkka vettä
Täyte3:
100g vaniljatuorejuustoa
1tl vaniljasokeria
2 liivatelehteä
tilkka maitoa
Hienonna täytekeksit. Sulata voi ja sekoita keksimurun kanssa. Painele pohja leivinpaperilla vuoratulle irtopohjavuoalle (18cm).
Valmista täyte. Vatkaa kerma vaahdoksi. Lisää vaniljarahka ja sokeri. Jaa täyte kolmeen kulhoon.
Aloita kerrosten valmistus täyte1. Laita liivatelehdet likoamaan kylmään veteen. Soseuta mustikat. Kuumenna tilkka vettä ja sulata liivatelehdet siihen. Sekoita liivateseos mustikkasoseen joukkoon ja sen jälkeen kerma-vaniljaseokseen. Kaada täyte keksipohjan päälle ja nosta jääkaappiin hyytymään.
Valmista toinen täyte. Laita liivatelehdet likoamaan kylmään veteen. Soseuta ½dl mustikoita. Paina sose siivilän läpi kulhoon. Lisää joukkoon vaniljasokeri ja vaniljatuorejuusto. Kuumenna tilkka vettä ja sulata liivatelehdet siihen. Kaada ohuena nauhana liivateseos muun täytteen joukkoon, sekoita. Lopuksi kaada seos kerma-vaniljarahkaseokseen. Kaada täyte edellisen täytteen päälle ja nosta taas jääkaappiin hyytymään.
Valmista viimeinen täyte. Laita liivatelehdet likoon. Notkista tuorejuusto. Lisää tuorejuusto ja vaniljasokeri kerma-rahkaseokseen. Kuumenna tilkka maitoa kiehuvaksi ja sulata liivatteet siihen. Kaada ohuena nauhana täytteen joukkoon. Kaada viimeinen täyte vuokaan. Anna hyytyä jääkaapissa n. 4 tuntia tai yön yli.
Tilaa:
Blogitekstit (Atom)