maanantai 14. toukokuuta 2012

Wienerleivät


2½dl kylmää maitoa
50g hiivaa
2 munaa
½dl sokeria
3/4tl suolaa
2tl kardemummaa
½dl sulatettua margariinia
8dl vehnäjauhoja

Kaaviloimiseen:
250g margariinia

Liota kylmään maitoon hiiva. Sekoita joukkoon munat, sokeri, suola, kardemumma ja rasvasula. Lisää vehnäjauhot ja sekoita vain sen verran, että aineet menevät sekaisin. Taikinaan ei saa syntyä sitkoa. Anna taikinan levätä viileässä paikassa 10-15 minuuttia. Kauli taikina suorakaiteen muotoiseksi levyksi. Leikkaa jääkaappikylmä rasva ohuiksi viipaleiksi ja levitä 2/3:lle taikinalevyä. Taita taikina 3 osaan, ensin rasvaton osa rasvalla peitetyn osan päälle. Anna taikinan levätä kylmässä paikassa 15 minuuttia. Kauli taikina jälleen suorakaiteen muotoiseksi levyksi ja taita kolmeksi. Anna taikinan levätä viileässä paikassa 15 minuuttia. Toista sama vielä 2 kertaa ja anna viimeisen kaulitsemisen jälkeen taikinan levätä 1 tunti. Ota puolet taikinasta ja kauli se 20x30cm suuruiseksi levyksi. Leikkaa taikinalevyn lyhyemmältä sivulta noin 1½cm levyisiä nauhoja.. Kierrä naurat löyhälle kierteelle ja sen jälkeen pyöreiksi tai kahdeksikon mallisiksi wienerleiviksi. Tee sama toiselle puolelle taikinaa. Anna leivonnaisten kohota viileähkössä huoneenlämmössä peitettyinä. Voitele leivonnaiset munalla. Pursota wienereiden keskelle paistonkestävää hilloa. Paista 225 asteessa 10 minuuttia. Siivilöi leivonnaisten pinnalle juuri ennen tarjoamista tomusokeria.

Omenapaistos


600g omenoita
2rkl sokeria
100g margariinia
2dl vehnäjauhoja

Kuori ja poista siemenkodat omenista. Palo ne kuutioiksi ja kaada vuokaan. Ripottele päälle sokeri. Nypi margariini ja vehnäjauhot keskenään ja ripottele omenoiden päälle. Paista 200 asteessa noin 30 minuuttia.

M&M's keksit


200g voita
1dl sokeria
1 kananmuna
4dl vehnäjauhoja
2tl leivinjauhetta
1tl vaniliinisokeria

Vatkaa voi ja sokeri vaahdoksi. Lisää muna ja keskenään sekoitetut kuivat aineet. Lisää 2-3dl M&M's karkkeja. Paista 175 asteessa noin 10-15 minuuttia.

Pätkismuffinssit


3½dl vehnäjauhoja
2dl sokeria
2tl leivinjauhetta
2tl vaniljasokeria
1dl kermaa
2 munaa
100g juoksevaa margariinia
1dl vahvaa kahvia
3rkl kaakaojauhetta
1pss pätkiksiä (rouheena)

Sekoita kuivat aineet keskenään. Lisää muut aineet hyvin sekoittaen. Jaa muffinivuokiin ja paista 200 asteessa 15-20 minuuttia.

Daim-suklaamuffinssit


1 levy Maraboun Daim-maitosuklaata
150g margariinia
1½dl sokeria
2 munaa
3½dl vehnäjauhoja
2tl leivinjauhetta
2½rkl kaakaojauhetta
1½dl maitoa

Leikkaa puolet suklaalevystä rouheeksi. Vaahdota margariini ja sokeri. Lisää munat yksitellen edelleen vatkaten. Yhdistä kuivat aineet ja lisää taikinaan maidon kanssa. Lisää lopuksi rouhe nuolijalla sekoittaen.
Nosta lusikalla nokare taikinaa muffinssivuokaan, aseta päälle yksi suklaapala sydämeksi ja peitä taikinalla. Paista 225 asteessa noin 12-15 minuuttia.

Tiikerikakku


300g voita
2dl sokeria
4 munaa
5dl vehnäjauhoja
3tl vaniliinisokeria
3tl leivinjauhetta
4,5rkl kaakaojauhetta
4,5rkl kermaa

Vatkaa voi ja sokeri kuohkeaksi vaahdoksi. Lisää vaahtoon kananmunat edelleen vatkaten. Sekoita kuivat aineet keskenään ja lisää ne taikinaan. Ota murotaikinasta 1/3 toiseen kulhoon ja sekoita siihen kaakaojauhe siivilän läpi ja sitten kerma. Kaada korppujauhoitettuun vuokaan ensin vaaleasta kakkutaikinasta puolet, sitten kaakaolla maustettu taikina ja sen päälle loput vaaleasta taikinasta. Kypsennä 175 asteessa noin 50 minuuttia.

Jäätelösandwichit


8 cookies-pikkuleipää

Väliin:
3dl suklaajäätelöä
2rkl marienne-rouhetta

Pehmennä jäätelö ja sekoita joukkoon mariannerouhe. Nosta pehmeää jäätelöseosta neljälle pikkuleivälle. Aseta päälle toiset pikkuleivät ja paina kevyesti. Nosta jäätelöleivokset jähmettymään pakkaseen pariksi tunniksi.

Suklaahippuleivät


125g voita
1dl fariinisokeria
1 muna
2dl vehnäjauhoja
1tl leivinjauhetta
1tl vaniljasokeria
1dl hasselpähkinä-tai mantelirouhetta
125g suklaata pieninä paloina
1/4tl suolaa

Vaahdota rasva ja sokeri, vatkaa joukkoon muna. Lisää keskenään sekoitetut kuivat aineet, kääntele varovasti sekaisin. Jaa taikina 2 lusikalla nokareiksi pellille. Muista jättää leviämistilaa!
Paista 200 asteessa noin 15 minuuttia.

Liha-tomaattipiirakka


Pohja:
2dl vettä
25g hiivaa
½tl suolaa
½dl kauraleseitä
½dl ruisjauhoja
4½dl vehnäjauhoja
½dl öljyä

Täyte:
400g nautasikasäilykettä
400g tomaattimurskaa
2tl pippurisekoitusta
2 kananmunaa
1 iso sipuli
300g Emmental-juustoraastetta

Liuota hiiva kädenlämpöiseen veteen. Lisää joukkoon suola, kauraleseet ja ruisjauhot. Lisää vehnäjauhot joukkoon vähitellen ja lopuksi öljy. Kaaviloi pohja uunipellin kokoiseksi. Anna kohota noin 15 minuuttia.

Valmista täyte. Hienonna säilykeliha, sekoita lihan joukkoon tomaattimurska, pippurisekoitus, kananmuna, hienonnettu sipuli sekä juustoraaste. Levitä täyte tasaisesti pohjalevylle. Paista 200 asteessa noin 20 minuuttia.

Suklaa-vadelmamuffinssit


100g voita
100g tummaa suklaata
2 munaa
2dl sokeria
2dl vehnäjauhoja
½dl kaakaojauhetta
1tl leivinjauhetta
2tl vaniljasokeria
reilu 1dl pakastevadelmia

Kuorrutus:
200g maustamatonta tuorejuustoa
100g huoneenlämpöistä voita
500g tomusokeria

Sulata voi ja rouhi suklaa. Vatkaa munat ja sokeri kuohkeaksi vaahdoksi. Yhdistä jauhot, kaakaojauhe, leivinjauhe ja vaniljasokeri keskenään. Kääntele munavaahtoon varovasti jäiset vadelmat ja rouhittu suklaa. Lisää joukkoon myös jauhoseos sekä voisula. Lusikoi taikina muffinivuokiin ja paista 225 asteessa noin 12 minuuttia.
Valmista kuorrute. Vatkaa tuorejuusto sähkövatkaimella ilmavaksi. Lisää joukkoon voi ja jatka vatkaamista kunnes seos on tasaista. Lisää tomusokeri ja vatkaa seos sileäksi pienellä nopeudella. Pursota kuorrutus jäähtyneiden muffinien päälle. Halutessasi voit värjätä kuorrutteen elintarvikevärillä.